Elämä tapahtuu..

Blogissa on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla, koska elämässähän saattaa sattua yhtä ja toista. Motivaatio lukemista kohtaan on ollut loskakerroksen alla, mutta sitten eteen tupsahti kaksi kandia ja sieltähän se motivaatio taas putkahti esiin! Oli aivan ihanaa jutella pääsykokeista sellaisten kanssa, jotka käyneet sen kaiken itsekin läpi.

Parasta siinä kuitenkin oli se, että he suhtautuivat minuun niin tasavertaisesti. Ensimmäisenä ei tullut kommenttia siitä, miten vaikea on päästä sisään eikä siitä, miten joku naapurin tutun kaverin siskon koulukaveri oli hakenut ainakin 21 kertaa eikä ollut päässyt. Eikä myöskään tullut sitä pitkää katsetta ja hiljaisuutta, jonka aikana kuunteleva osapuoli kelaa mielessään jotain itseensä liittyvää lääkistraumaa ennen kuin sanoo mitään. Asiasta pystyi siis puhumaan kuin mistä tahansa yhteisestä mielenkiinnon kohteesta, mikä oli niin supervirkistävää! En tajunnutkaan, että olin sellaista edes kaivannut!

Mulla eilen illalla itkukin purskahti, kun tajusin ettei unelma ole mihinkään kadonnut. Kaikkeen ei kuitenkaan yksi sairaanhoitajakaan pysty, vaikka tässä ammatissa tarvitaankin multitasking skilssejä aika lailla. Mutta kun yhdellä kertaa aloittaa uuden työn, parisuhde päättyy, etsii uutta asuntoa ja kaiken keskellä yrität pysyä optimistisena, ei paukkuja riitä lukemiseen. Onneksi kaikki kuitenkin aina järjestyy parhain päin!

Nyt sitten uudella innolla kohti joulua ja uutta vuotta, jonka saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja pianhan sen toukokuukin koittaa ja pääsen ensimmäistä kertaa kokemaan ne pääsykokeet :) Palaan tähän asiaan sitten paremmalla ajalla. Kello on nimittäin nyt 6.46 aamulla ja istun bussissa menossa töihin. Onnellista perjantaita ❤

- M -

Osasto vaihtuu!

Niin sitä meni viisi kuukautta yhdessä silmänräpäyksessä. Huomenna aloitan nimittäin uudella osastolla työt ja olen aika innoissani. Jatkossa työskentelen samojen asioiden parissa kuin viimeiset kuukaudet, mutta työ on kuitenkin hieman erilaista. Se on itsenäisempää, rytmittyy hieman eri tavalla ja asettaa ihan uudenlaisia haasteita. Niin, ja viikonloput on vapaat. That's nice.

Nyt kun luen tuota edellistä postausta, minuu alkoi vähän hymyillyttämään. Siitä kyllä kuultaa läpi (tai ainakin itse sen tiedostan) jonkin tason turhautuminen :D Töissä oli kohtuullisen haastavaa ja se aivan selvästi välittyi ihan kaikkeen tekemiseen. Eilen mietinkin, että miltähän tuntuisi sellainen siisti sisätyö, jossa työaika olisi säännöllinen 8-16 eikä tarvitsisi olla ihmisten kanssa tekemisissä muuten kuin kahvihuoneessa. Ääh, miehän kyllästyisin siihen viikossa! 

-M-

Lukusuunnitelma vai lukujärjestys?

Kuten on tullut ehkä jo esille, ei miulla ole minkäänlaista lukusuunnitelmaa tai ei ainakaan sellaista, joka olisi kiveen hakattu. Pohdin viikonloppuna tätä asiaa ja vaikka aikaa esimerkiksi valmennuskurssille osallistumiseen on reilu vuosi, leijuu kaikki jotenkin epämääräisesti ilmassa juuri siitä syystä. Mie koko ajan ajattelen, että onhan tässä aikaa!

Tällä hetkellä luettuna on biologiasta ykkös- ja kakkoskurssi, fysiikan ekan kurssin kävin osittain läpi, koska siirryin sitten kakkoskurssiin, ja siitä olen laskenut noin puolet. Kemiaa olen lukenut ihan pikkuisen: lähinnä yksittäisiä kohtia, joita on pitänyt lukea tarkemmin, jos käsitteet ovat tulleet esille biologian kohdalla eikä niitä ole selitetty niin hyvin, että tajuaisin missä mennään. Kolme kuukautta on siis jo mennyt ja lukeminen on tässä vaiheessa... En yhtään tiedä, pitäisikö luettuna olla enemmän vai olenko edennyt ihan siedettävällä tahdilla. Sen kuitenkin tiedän, että jos tavoite olisi ensi kevään pääsykokeet, olisin auttamattomasti myöhässä.

Valmennuskurssille olen siis osallistumassa ensi vuonna. Vielä on kysymysmerkki se, minkä kurssin valitsen. Joku ystävällinen kävikin vihjaamassa siitä kotikurssista, ja se on hyvin houkutteleva idea. Siinä saisi opiskella omaan tahtiin, ja aikaa lukemiselle olisi paljon joustavampi järjestää. Haasteen tuolle ajan järjestämiselle asettaa täysin turhat yhden päivän vapaat. Niillä ei yksinkertaisesti tee mitään. Siinä ehdit kotona vähän pölyhuiskaa heiluttaa ja siinäpä se sitten onkin. Pitäisi siis vähentää työtunteja radikaalisti ja heittäytyä vaikka tekemään pelkkää keikkaa. Silloin ainakin voi itse määritellä milloin tekee työvuoroja.

Niin, se suunnitelma... Olisiko nyt hyvä tosiaan lukea nuo biologiat, kun alkuun olen niin hyvin päässyt? Ihmisen biologian ajattelin lukea seuraavaks, koska anatomia on onneksi suhteellisen hyvin hallussa, joten asiat eivät ole täysin uusia. Jos sen jälkeen jatkaisin sitä fysiikkaa ja menisin sille yhdelle ainoalle fysiikan kurssille, joka on keväällä aikuislukiossa. Siellä voisi sitten suoraan kysyä opettajalta neuvoa. Taisi siellä olla kemiaakin... pitää tarkistaa. Olisiko tässä nyt jonkinlainen lukusuunnitelman raakile?

Nyt puuroa ja sitten iltavuoroon.

-M-

Mietteitä näin perjantain kunniaksi...

Nyt on biologian kakkoskurssi luettu, jollain tasolla myös ymmärretty ja ennen kaikkea muistiinpanoihin piirretty kivoja kuvia. Tuo kakkoskurssihan käsittelee solua ja perinnöllisyyttä, ja vaikka aiheeseen liittyy monimutkaisia juttuja, on päällimmäisenä nyt sellainen tunne, että  kyllä tästä vielä hyvä tulee. Lukeminen ei ehkä ihan sillä tahdilla ole edennyt kuin olisin toivonut, mutta olen tyytyväinen. Pääasia on se, että lukeminen joka tapauksessa etenee.

Fotosynteesin syvintä olemusta etsimässä... 

Peruskoulussa olin melko hyvä oppilas, keskiarvo oli päättötodistuksessa yli kahdeksan. En juurikaan panostanut opiskeluun, kokeisiin luin minkä luin, mutta tärkeintä taisi olla kavereiden kanssa hengailu. Lukion jätin kahden vuoden räpiköimisen jälkeen kesken: vaikka lukupäätä olisi ollut, ei kiinnostusta senkään vertaa. Jälleen kerran kavereiden kanssa kahvilla istuminen oli mielenkiintoisempaa. Kursseja suoritin lukion aikana vähemmän kuin kehtaan edes myöntää. 

Sairaanhoitajaopintojen aikana olen menestynyt tasaisesti ja vaikka olin muutaman kerran heittämässä hanskoja tiskiin, vein opinnot sinnikkyydellä päätökseen. Opinnot saivatkin loppuhuipennuksensa, kun saimme kaverini kanssa opinnäytetyöstä viitosen. Se loi minuun uskoa siitä, että menestyminen on mahdollista, kun johonkin asiaan a) perehtyy perinpohjin b) satsaa siihen riittävästi aikaa sekä c) luottaa omaan visioon ja intuitioon. 

Ihan heti ensimmäisenä ei ehkä tulisi mieleen, että pääsykokeeseen lukeminen ja opinnäytetyön tekeminen olisivat lähellä toisiaan, mutta todellisuudessa niissä on paljon samaa. Loppujen lopuksi kummassakin on kyse siitä, että näytät toteen oman osaamisesi tason: oletko perehtynyt aiheeseen riittävästi ja oletko säilyttänyt motivaatiosi loppuun asti. Muistelen tuota opinnäytetyön tekemistä vieläkin lämmöllä, vaikka eihän se todellakaan aina ollut ruusuilla tanssimista, mutta kaiken sen vaivan arvoista. Sitä tekemisen meininkiä on toisinaan itseasiassa vähän ikäväkin.

Aina uuteen asiaan heittäytyessäni olen miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Silloin mieleeni tulee poikkeuksetta tämä mietelause, jonka siskoni minulle kirjoitti erääseen muistikirjaan melkein 20 vuotta sitten. Sen on kaikessa viisaudessaan Gandhi sanonut:

"Kun ryhdymme johonkin, 

emme etukäteen voi tietää, 

miten tärkeää siitä tulee. 

Mutta tärkeintä on ryhtyminen."

-M-

Täällä ollaan vielä!

Viimeiset viikot on olleet tekemistä täynnä ja kiireessä on postailut jääneet ihan kokonaan. Eikä toisaalta kertomistakaan juuri ole, koska lukeminen on jäänyt vähemmälle enkä  puoleentoista viikkoon ole lukenut ollenkaan. Voisi sanoa, että iski stressi ja piti ottaa vähän välimatkaa koko hommaan.

Olenkin tehnyt jotain ihan muuta ja päivät onkin mennyt käsitöitä tehdessä. Se on todella hyvää vastapainoa kaikelle ja ajatukset on saaneet tuulettua. Nyt onkin taas erilainen fiilis ja odotan jo sitä, että pääsen lukemaan biologiaa. Ajattelin nimittäin jättää fysiikan odottamaan ja keskityn vähäksi aikaa nimenomaan biologiaan.

Töissä on ollut välillä hyvin haastavaa ja siitäkin olen ollut aika väsynyt. Onneksi tähän väliin tuli pidemmät vapaat ja nyt hyvin levänneenä on kiva mennä taas töihin. Taas huomaa sen, miten tärkeää on huolehtia itsestään,  että jaksaa olla myös muita varten!

Eli ei tämän ihmeempää, mukavaa lokakuun alkua ja kirjoittelen taas jahka on jotain raportoitavaa. Pitäkää huolta itsestänne!

-M-

Mörkö auttaa laskemaan fysiikkaa:

"Purrurrurrurruuu...."

Viikon pähkinä: Jääpuikko

Siirryin fysiikan kakkoskurssiin, joka käsittelee lämpöoppia ja siihen läheisesti liittyvää energian käsitettä. Aihettahan käsitellään jo fysiikan ykköskurssissa, mutta siinä käydään lämpöoppi hyvin tiiviisti.

Laskin ensin Physica 2:sen potentiaali- ja liike-energiaan liittyvät laskut ja siirryin sitten laskemaan ykköskirjan laskuja samasta aiheesta. Siellä törmäsin yhtä kivaan laskuun kuin Uppotukki, tässä piti vain laskea jääpuikon liike-energia.

Tehtävä löytyy siis kirjasta Physica 1: sivu 112 ja tehtävä 13.

"Jääpuikko putoaa kerrostalon räystäältä ja osuu 1,6 sekunnin kuluttua katuun. Kuinka suuri puikon liike-energia on, kun puikko osuu katuun? Puikon massa on 1,2 kg."

-M-

Lähde: http://www.trengovestudios.com/acrylicicicles.htm

Ps. Elli on vielä elossa, hänen elämässään vain tapahtuu tällä hetkellä niin paljon, ettei ehdi postailla... so... you're kind of stuck with me.

Hitsin hiukkanen!

Olen aika innoissani. Katsoin eilen dokumentin Particle fever, joka kertoo Higgsin bosonin (Higgsin hiukkanen, "jumalhiukkanen") etsimisestä. Sveitsissä, Genevessä, sijaitsee hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN, jossa tutkitaan aineen perusolemusta ja siihen vaikuttavia voimia. CERN:iin on rakennettu yksi suurimmista ihmisen tekemistä laitteista, hiukkaskiihdytin, ja sen avulla pyritään siis selvittämään mm. aineen eli materian syntyä.

Fyysikko Peter Higgs kehitti jo 1960-luvulla teorian, joka selittää alkeishiukkasten massan alkuperän. Tuota teoriaa ei kuitenkaan pystytty todistamaan oikeaksi ennen kuin teknologia oli kehittynyt tarpeeksi ja nyt 50 vuotta myöhemmin juuri hiukkaskiihdyttimen avulla pystyttiin todistamaan, että tuo vuosikymmenet piilossa ollut Higgsin bosoni (tai ainakin jokin hyvin samankaltainen hiukkanen) on todellakin olemassa. Herkistyin kyyneliin tuota dokumenttia katsoessani: siinä näytettiin kuinka herra Higgs oli kuulemassa CERN:in fyysikoiden tiedotustilaisuutta, jossa todisteet tuon mystisen hiukkasen olemassaolosta jaettiin koko maailmalle. Miltä hänestä mahtoikaan tuntua sillä hetkellä!

Higgs boson artist impression

Mie olen aina ollut kiinnostunut maailmankaikkeudesta, sen synnystä ja ilmiöistä. Tämä ympäröivä maailmamme on niin uskomaton ja käsittämätön paikka, että sen pohtiminen saa minun pään joskus pyörälle. Onkin niin hämmästyttävää, että ihminen kykenee fysiikan kautta todentamaan maailmankaikkeutta. Nyt olenkin tajunnut, miten kiehtova tieteenala fysiikka todellisuudessa on ja asenne sitä kohtaan on nyt täysin erilainen kuin aikaisemmin. Minunhan ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen eikä kehittää uusia tajunnanräjäyttäviä teorioita, vaan se kaikki käytännössä kannetaan hopeatarjottimella eteeni. Minun tehtäväksi jää oppia nuo erilaiset kaavat, kehittää laskurutiini ja soveltaa kaikkea sitä tietoa, joka on käytettävissä. Ja jos ihminen pystyy luomaan teorian maailmankaikkeuden synnystä ja vieläpä todistamaan sen, ei miulla pitäisi olla mitään ongelmaa fysiikan oppimisessa. Asenne ratkaisee.

Muutenkin olen ollut todella optimistinen kaiken suhteen. Olen joka päivä opiskellut vähän, yleensä aina tilaisuuden koittaessa olen surffaillut netissä ja lukenut osan sieltä ja toisen täältä. Sitten työmatkoilla olen pohtinut lukemaani ja pikkuhiljaa olen huomannut hoksaavani miten jokin asia menee. Mie tosiaan opin parhaiten niin, että luen yhtä aihetta, sitten siirryn toiseen, palaan takaisin edelliseen jne. Se on kuin liuskekivet ikivanhassa muurissa: tieto kasaantuu limittäin ja päällekkäin. Se ehkä näyttää hieman sekavalle, mutta tarkemmin tarkasteltuna jokainen kivi on juuri oikealla paikallaan. Enää en myöskään lue vain siksi, että tavoitteena on lääkikseen pääsykokeet. Luen siksi, että jokainen aine - kemia, fysiikka, biologia - kiinnostavat aidosti. Jokaisen uuden opitun asian jälkeen janoan lisää tietoa.

Mie olenkin niin onnellinen siitä, että päätin hakea lääkikseen. Sen jälkeen olen kyllä kokenut tunteita kuin vuoristoradassa, mutta olen toisaalta saanut paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan ja vieläpä hyvin lyhyessä ajassa. Tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja vaikka paikka lääkiksessä on vielä valovuosien päässä, ei se enää pelota. Ja jos ovet ei aukene lääkikseen, voinhan aina pyrkiä lukemaan fysiikkaa ;D

-M-

Lisää aiheesta Wikipedian englanninkielisiltä sivuilta:

- Higgs boson
- Partical physics

HowStuffWorks -sivustolla selkeä artikkeli Higgsin bosonista 

New results indicate that new particle is a Higgs boson -> uutinen Cernin kotisivuilla

Miksi olemme riippuvaisia älypuhelimistamme?

Tässä mielenkiintoinen diasarja riippuvuudesta. Olemmeko siis vain dopamiinin orjia? 

Dopamine Loops: The hidden psychology of why we're addicted to our phones from Nathalie Nahai

Blogiin uusi ilme!

Niin kuin huomaa, mie olen taas käynyt vähän säätelemässä nappuloita ja muokannut blogin ilmettä. Elli varmaankin jo hermostuu minuun. Tämä on kuitenkin edullisempaa "sisustamista" kuin uusien verhojen ja mattojen ostaminen (ja miulla on ihan selvästi joku syksysisustusvimma päällä), joten antakaa anteeksi :D

Kiitokset muuten kaikille tähän mennessä meidän blogia kommentoineille ja tietenkin myös kaikille lukijoille: sivun katseluita on jo sen verran, ettei ne kaikki mitenkään voi olla omia... tai hakukoneen tekemiä?

Tänään lisäilinkin uppotukin vastauksen ja se näkyy alla. Nyt kun sitä katsoo, se tuntuu jotenkin hirmu yksinkertaiselle. Mutta olen mie meistä hirmu ylpeä, en olisi ehkä meidän ensimmäisen lukutreffi-illan perusteella heti uskonut, että osataan me laskea muutakin kuin lääkelaskuja. Töissähän yleisin lääkelasku (ja yksinkertaisin) on tämä: potilaalle on määrätty lääkettä 4 mg lihaksensisäisenä injektiona. Kuinka paljon annat lääkeainetta potilaalle, kun sen vahvuus on 2 mg/ml?

Että semmoista tänään. 

-M-

Uppotukkitehtävän vastaus:

Tämä tehtävä löytyy kirjasta Physica 1 ja sivulta 37.

"Uppotukin pituus on 6,2 m ja sen halkaisija on 42 cm. Uppotukin tiheys on suurin piirtein sama kuin veden tiheys. Mikä on uppotukin massa?"

Veden tiheys 1,00 × 10³ kg/m³
Uppotukin pituus 6,2 m
Uppotukin halkaisija 42 cm  

Massa lasketaan kaavalla m = ρV

ρ = tiheys V = tilavuus

1. Massaa ei voi laskea, koska uppotukin tilavuutta ei tiedetä. Ensimmäiseksi on siis laskettava uppotukin tilavuus (V).

2. Uppotukki edustaa tässä tehtävässä suoraa ympyrälieriötä ja koska tiedossa on sen pituus ja halkaisija, saadaan näillä arvoilla laskettua myös uppotukin tilavuus.

3. Suoran ympyrälieriön tilavuuden kaava löytyy täältä

Niin on taas viikko kulunut!

Ihan hirveästi ei tässä kuluneen viikon aikana ole tapahtunut eikä mitään isompaa raportoitavaakaan ole. Eilen oli viikon ainut vapaapäivä, joten nukuin aamulla pitkään ja päivällä laskin melkein kolme tuntia fysiikkaa. Aivan selvästi tykkään sellaisista laskuista, joissa pitää selvittää useampi asia ennen kuin pääsee laskemaan sitä lopullista arvoa. Ne tuo haastetta ja laittaa älynystyrät koetukselle.

Kemian saloihin olen myös vähän vihkiytynyt tällä viikolla. Miulla on kemiasta Reaktio 1 sekä Mooli 1 ja niitä olen mm. työmatkoilla bussissa selaillut. Nyt sitä huomaakin, miten paljon kaikki kolme ainetta sivuaa toisiaan. Esimerkkinä vaikka se, että ensin törmäsin kovalentti- ja ionisidoksiin Bios 2:sta lukiessa ja sitten tietenkin kemian kohdalla. Se helpottaakin vain lukemista, kun samat asiat toistuu jokaisessa aineessa, vähän eri näkökulmasta vain.

Ensi viikolla nähdään sitten pitkästä aikaa Ellin kanssa. Meidän lukutreffit on nimittäin menneet pari kertaa mönkään. Viime lauantaina meidän piti tavata, mutta mie jouduin ne perumaan. Aina välillä miulla on sellainen kokovartalopäänsärky, joka vetää täysin sängyn pohjalle ja tietenkin se iski justiin silloin lauantaina. Onneksi siihen jollain tavalla tehoaa Burana-Panadol-koktail.

Jos töissä on ollut hiljainen hetki, mie olen Terveysportista tutkaillut erilaisia kuvia ihmisen anatomiasta. Tuo Terveysportti on maksullinen sivusto terveydenhuollon ammattilaisille. Töistä sinne kuitenkin pääsee ja sieltä mie olen tutkaillut esim. thorax-kuvia, joissa näkyy mm. pneumonian aiheuttamat muutokset keuhkokudoksessa. Ne on ihan hurjan mielenkiintoisia ja niitä voisi jäädä tutkailemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Hyvää harjoitustakin ne on, nimittäin kaikki lääketieteelliset nimet on pääasiassa vain latinaksi.

Tänään olisikin sitten iltavuoro ja onneksi on vain kolme päivää ja sitten taas yksi vapaapäivä. Viikonloput on töissä yleensä aika leppoisia ja rauhallisempia kuin arkiaamut. Ellei sitten uusia potilaita tule ovista ja ikkunoista. Tosin sekin on ihan mukavaa, koska aika menee silloin kuin siivillä ja yhtäkkiä huomaatkin olevasi taas bussissa kotimatkalla!

Miepä toivottelenkin nyt mukavaa viikonloppua kaikille: nauttikaa kauniista syyspäivästä!

- M -

Kuuluisa uppotukki

Ellinkin mainitsema uppotukkitehtävä oli tällainen ja se löytyy kirjasta Physica 1 ja sivulta 37.

"Uppotukin pituus on 6,2 m ja sen halkaisija on 42 cm. Uppotukin tiheys on suurin piirtein sama kuin veden tiheys. Mikä on uppotukin massa?"

Minusta tuo tehtävä oli hirmu kiehtova ja tykkäsin siitä hirveästi. Jos joku haluaa pienen aivopähkinän perjantai-iltaan, niin kannattaa laskea. Ratkaisua varten tarvitset ainakin Maol-taulukon ja muutaman fysiikan peruskaavan :)

-M-

Kuvan lähde: papunet.net

Uuet tuulet

Mie näytän olevan meistä se laiskempi postaaja, pahoitteluni siitä! Minun elämä vain tuntuu välillä niin kauhian kiireiseltä. Mutta nyt mie olin reipas ja kirjotin teille! :)

Minun lapsi sairasti tuossa viikko sitten, jouduttiin ihan sairaalaan asti hänen kanssaan. Vein tyttöni korkian kuumeen ja korvakivun vuoksi terveyskeskukseen, sieltä laittoivatkin sitten heti sairaalaan meiät, epäilivät keuhkokuumetta. Sairaalassa lastenlääkäri heitti ilmoille epäilyn pneumokokkisepsiksestä ja se sai minut kauhusta sekasin! Luojan kiitos sitä ei ollut. Jäimmä kuiten tytön kanssa sairaalaan märkäisen korvatulehuksen ja yleisinfektion vuoksi ja hän saikin siellä suonensisäisiä antibiootteja. Ne alko toimia heti ja samana iltana korkia kuume oli tipotiessään. Olihan se koko viikko semmosta haipakkaa, kun valvoin kipiän lapsen kanssa, että ihan hirviänä ei ollut voimia lukia. Laskin mie kuiten matikkaa, sieltä opettelin itseisarvoa ja vastalukuja. Biologiaakin sain jonku verran luettua.

Mulla niin tökkii tuossa matikassa nyt tuo neliöjuuri, potenssi ja ne hiton geometriset kuviot ja tilavuuksien laskeminen. Mie laskin eilen illallakin 2,5h, itku kurkussa väänsin sitä yhtä ja sammaa saamarin "uppotukkilaskua" ja mie en vaan tajunnu sitä. Välillä iskeepi niin hirviä turhautumisen tunne ja epätoivo, että se on ihan mahotonta! Mutta silti mie olen tässä hakemisessa mukana ihan täysillä! Mie aion, mie tahon, mie menen. Jonaki päivänä vielä!

Lueskelin Marian postausta melkein itku kurkussa. Mie olen tänään ollut ekaa päivää uuessa työpaikassa. Ilman Mariaa. Ikävä on. Uusi työpaikka oli aivan mukava, tosin jotain niiiiiiiiin erilaista kuin edellinen. Aamun olin siellä ihan hoomoilasena, kunnes sitten päivää kohin aloin lämmetä ja saaha kiinni asian ytimestä. Täällä uuessa paikassa on vaan niin paljon kaikkia! On erilaisia sairauksia, hirviästi lääkitystä, paljon vastuuta ym. Kyllä mie net pian opin. Vaikka uus paikka olikin kiva, niin kaipaan silti tuonne vanhaan työpaikkaan. Siellä oli niin loistavia tyyppejä töissä, että oksat pois! Niin ja pittääpi nyt oikein sanoa, että työsopparinki kirjotin vuojen loppuun, näin alustavasti. Että toiveissa voisi olla jopa jatkoakin. Ja tuo 4kk soppari on nykymaailman mittapuissa meleko pitkä ja mie olen siitä kyllä tosi onnellinen.

Olen miettinyt myöskin tuolle opiskelulle pyhittäytymistä (kuten M), koska tiiän toellaki, että kaikki se tieto joka pitäis sisäistää, ei tule meille niinkö Manulle illallinen. Sen etteen pittää tehhä meleko palijon. Mie olen aatellut että ens syksynä mie irrottautusin töistä aluksi niin, että olisin yhen kuukauen töissä viikon ja vapaalla viikon, taas töissä viikon ja vapaalla viikon. Ja sitten toisen kuukauen niin että olisin töissä vaan viikonloput. Uskon, että työnantajakin siihen suostuu, kun vaan kuulee mitä varten tuota vapaata tarvisin.

Mie olen alkanut laittaa rahaa syrjään, ihan kiitettävästi joka kuukausi (siis tästä kuukauesta alkaen) ja olen suunnitellut laittavani tulevaisuudessakin. Mie haaveilen, että saisin ens syksyyn mennessä muutaman tonnin ylimäärästä, millä saisin kaikkia tulevia menoja sitten kustantaa, ettei tule kauhia ressi sitten. Tämä minun elämä kun kuitenkin on semmonen, että ei ole sitä toista osapuolta joka tois kortensa kekkoon, vaan se olen minä kun tätä puljua pyöritän.

Yritän olla tälle iltaa vielä reipas. Jatkan taas tuon kamalan uppotukkilaskun laskemista. Mie en luovuta ennenkö mie tajuan sen! Lasken sitä vaikka koko loppuviikon, joka ainoa ilta! Pakko sen jossain vaiheessa on mennä oikein - ees vahingossa!

Elli

^ Viikon hupikuva ^

Sairaanhoitajan arkea...

...on pätkätyöt. Hoitoalallahan on täysin tavallista se, että vakinaisia paikkoja on "vähän" ja monet hoitajat tekevät (jopa vuosikausia) pelkkiä määräaikaisia sijaisuuksia ennen kuin saavat toimen. Mie tiesin tämän tietenkin, kun valmistuin ja jotenkin siihen osaa suhtautua. Mutta kyllä se syö naista, kun sopimuksia tehdään vain pariksi kuukaudeksi kerrallaan: aina on pieni pelko siitä, että mitähän tämän jälkeen. Koskaan et vain voi olla sataprosenttisen varma, että työsopimus uusitaan.

Meillekin tulee nyt Ellin kanssa ero, kun Elli siirtyy toiseen paikkaan töihin ja mie jään vielä hetkeksi tuonne, missä kesä ollaan yhdessä oltu. Voisin jopa sanoa, että jonkin sortin eroahdistuskin ehkä iskee! On ollut vain kerta kaikkiaan niin kiva kesä. Sairaanhoitajan työ on palkitsevaa ja mie siitä tykkään ihan oikeasti, mutta parasta tässä kesässä on olleet ehdottomasti mitä parhaimmat työkaverit. Nyt onkin haikea fiilis, kun kesä päättyy.

Toisaalta mietin sitäkin, että ei sellainen kuukauden tai kahden katko töiden välissä olisi pahitteeksi. Olen ehkä hieman ahne (?), mutta se ajatus houkuttelee ihan hirveästi, että saisi keskittyä pelkästään lukemiseen. Olisi kiva pakata kirjat, vihkot, penaali ja laskinvanhus laukkuun ja kävellä kirjastoon päiväksi lukemaan. Ottaisi termarin mukaan ja viettäisi päivän tehden jotain mikä on itselle tärkeää. 

Minulta nimittäin kysyttiin pari viikkoa sitten: "Teetkö jotain, mikä on sinulle tärkeää?" Jäin tuota miettimään ja pohdin aika pitkäänkin sitä, että onko tämä lääkisjuttu mulle tärkeä. Ja onhan se. Siitä mulle tuli sitten mieleen tämä, mitä eräs ystävä kerran sanoi (ja koska en keksi mitään fiksumpaa tähän loppuun, päättyköön postaus näihin viisaisiin sanoihin):

"Se, mikä on tärkeää, sille löytää aina aikaa."

- M -

Ei mentykään pitkän matematiikan kurssille...

Tänäänhän meillä piti olla ensimmäinen pitkän matematiikan tunti. Tosiaan, piti. Nimittäin hirmu hyvä on mennä semmoiselle kurssille, jota ei ole edes olemassakaan. Eli kannattaisi tutkia, ennen kuin hutkii menemään. Ymmärrettiin hippusen väärin tuo aikuislukion kurssitarjotin ja ainoat matikan kurssit tässä ensimmäisessä jaksossa on matematiikan nollakurssi ja kolmos kurssi. Tosin oli meillä jo vähän puhetta, että mentäisiin sinne nollakurssille verestelemään muistoja.

Mie jätin lineaariset mallit vetämään lonkkaa ja rupesin laskemaan fysiikkaa eteenpäin. Olen siis noita liikejuttuja laskenut (keskinopeutta yms.) ja ne on kyllä olleet helppoja ja mielenkiintoisia. Ei pitäisi jumiutua johonkin, mitä ei heti tajua, vaan mennä vain eteenpäin ja palata sitten uusin silmin niihin haastaviin juttuihin. Tulee pikkuisen optimistisempi olo, kun tajuaa jotakin!

Ellin kanssa ollaan kyllä nähty, mutta keskitytty enemmän teen juontiin kuin laskemiseen. Onkin ihan kiva ollut jutella muustakin kuin laskemisesta ja neliöjuurista, potensseista, tilavuuksista jne. Tosin kyllähän ne välillä vilisee puheissa eli mielessä ne pyörii jollain tasolla koko ajan. Onneksi normaali elämä ei ole mitenkään häiriintynyt, katsotaan mikä on tilanne vuoden päästä.

Aika moni on kysynyt, onko meillä ensi keväänä jo tarkoitus hakea ja me todellakin ollaan menossa ensi keväänä pääsykokeisiin. Minun henkilökohtaisena tavoitteena on saada pisteitä :D Toivon, että tuo pääsykoe antaa vähän suuntaa siihen missä mennään tietojen ja taitojen suhteen. Kaupunkiakin on kysytty, mutta ainakin toistaiseksi se saa olla salaisuus.

Edelleen tunteet menee vuoristorataa, ja tajusin senkin, että mikäli valmennuskurssille mielin, kannattaisi säästäminen aloittaa jo nyt. Pari tonnia on kuitenkin suhteellisen iso summa. Mie olenkin jo oikeastaan päättänyt kenen järjestämälle kurssille osallistuisin ja nyt tuntuukin, että onneksi se on vasta vuoden päästä!

Nyt mie alan jo nähdä kaiken kahtena. Olin eilen iltavuorossa ja tänään tietenkin aamuvuorossa ja kun on ollut hereillä jo lähemmäs 14 tuntia, alkaa väsy painamaan. On se armotonta, kun kello soi 5:30...  vaikka kuinka olisi lempeä hälytysääni.

-M-

Lauantain motivaatiokuva:

Vapaapäivä

Tänään on ensimmäinen kolmesta todellakin ansaitusta vapaapäivästä. Olen viimeksi ollut pidemmällä vapaalla kolme viikkoa sitten eli siis se tarkoittaa sitä, että viimeiset kolme viikkoa on mennyt yhden päivän vapailla. Huh, ei ihme, että olen ollut vähän väsynyt ja kärttyinen. Joten tänään olen viettänyt leppoisaa vapaapäivää, joka on käsittänyt mm. pienimuotoisen itkukohtauksen ja monta jaksoa Big Bang Theorya eli tutummin Rillit huurussa. Se ainakin sivuaa fysiikkaa, joten voin sanoa viettäneeni  tänään aiheen parissa enemmänkin aikaa. Kyllä mie tuota kirjaakin olen lueskellut, mutta ehkä meidän kissa Mörkö minuakin enemmän.

Eilen tuli kuukausi päätöksestä hakea lääkikseen ja nyt kun mietin aikaa taaksepäin, huomaan miten paljon on tapahtunut loppujen lopuksi lyhyessä ajassa. Kuukaudessa olen ehtinyt kerätä suurimman osan lukion oppikirjoista, aloittanut lukemisen, suunnitellut uusia yhteistyökuvioita tähän projektiin liittyen, löysin maailman parhaimman lukukaverin tähän mukaan ja kaiken tämän keskellä olen käynyt täysipäiväisesti töissä. Niin, ja aloitettiinhan me tämä blogikin. Eli voisi sanoa, että kulunut kuukausi on ollut hyvin tuottelias!

Ensi viikolla mennään Ellin kanssa sinne pitkän matematiikan ykköskurssille ja onhan meillä pari kurssia nettilukionkin kautta. Syksyn ja talven aikana keskitytään siis ainakin alkuun matematiikkaan ja fysiikkaan, ja siinä sivussa myös biologiaan. Biologia onkin aina se palkinto: kun jaksaa ensin pähkäillä ja laskea, saa sen jälkeen hyvällä omallatunnolla lukea biologiaa, joka on ihan ehdottomasti se mielenkiintoisin aine. Kemia jää ehkä hieman vähemmälle tämän talven aikana, mutta sitäkin on tietenkin opiskeltava mahdollisuuksien mukaan. Vielähän tuntuu, että aikaa on vaikka muille jakaa ja siihen turvallisuuden tunteeseen on helppo sukeltaa. Todellisuushan on ihan toinen juttu :D

Ulkona on satanut koko päivän ja ainakin näin ikkunasta ihastellessa luonto näyttää todella vihreältä, eikä voisi uskoa, että syyskuu vaihtuu ihan pian. Tulee vähän sellainen fiilis, että kesä näyttää vielä kerran parhaan puolensa ennen kuin luovuttaa vuoron syksylle, joka saa kaiken hehkumaan upeissa väreissä. Syksy onkin minun lempivuodenaika. Ruska-aikaan on niin käsittämättömän ihania kirkkaita värejä... ja onhan pimeissä syysilloissa jotain taianomaista. Etenkin loka-marraskuussa, kun ei näe enää mitään.

-M-

Yes I Can!

Nyt se sitten tapahtui ensimmäisen kerran: näin unta pääsykokeesta! Ehkä hivenen liian aikaisin minun mieleen ja pitkät tulee olemaan yöt jos tässä vaiheessa niistä jo uneksii. Tuo uni oli vähän sekava ja jotenkin päällimmäisenä oli tunne siitä, etten mie osaa ja ei tästä mitään tule. Siihen taisi vaikuttaa eiliset hieman vähättelevät kommentit tästä hakemisjutusta.

Kyllähän se on fakta, että tuhannet ihmiset hakevat vuosittain lääkikseen ja vain sadat niistä hakijoista pääsee sisään. On monen asian summa se, että pääseekö sisään ekalla, tokalla vai kolmannella kerralla vai pääseekö ollenkaan. Mie kuitenkin uskon siihen, että sen himoitun opiskelupaikan saaminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Ei tuurista eikä onnenkantamoisista. Sitä joko opiskelet pääsykokeeseen tarpeeksi tai et. Sitä joko ymmärtää asiat ja omaksuu ne tai sitten ei. Ei siinä auta planeettojen oikea sijainti Siriukseen nähden eikä se, kirjoittaako pääsykokeessa sillä onnea tuottavalla kynällä.

Onnenkynä ja sopiva planeettojen sijainti voivat toki luoda turvallisuutta ja sitä kautta antaa lisää varmuutta. Sitä ehkä uskoo itseensä pikkuisen enemmän. Ja kuitenkin kaikki tarvittava sinulla on ilman niitäkin. Muistattehan Dumbon, joka ei voinut lentää ilman onnensulkaa? Se suloinen pieni norsunpoikanen ei uskonut itseensä ja pelko ja epävarmuus esti sitä lentämästä ilman sitä sulkaa. Kunnes lopulta, hetkeä ennen varmaa tippumista, se oppi luottamaan itseensä ja vihdoin uskoi osaavansa lentää!

Uskon siihen, että kun motivaatio on kohdillaan ja sinulla on todellinen tahtotila tehdä jotain kunnolla, siinä myös onnistuu. Jokaisella meistä on tarvittavat ominaisuudet menestymiseen ja jokainen meistä voi menestyä kaikessa, mihin ryhtyy. Menestyminen ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, sen eteen joutuu tekemään uhrauksia eikä tie menestymiseen ole valmiiksi siloteltu: työ pitää tehdä itse. Ei 100 metrin pikajuoksijakaan ollut maailman nopein ensimmäisellä kerralla, kun laittoi juoksukengät jalkaan. Mutta, jos harjoittelee ja kehittää menestymiseen vaadittavia ominaisuuksia, voi voittaa kultamitalin. Eikä silloin auta ajatella muiden mielipiteitä eikä miettiä sitä, että mitähän muut tästä ajattelevat. Tuskin Usain Bolt miettii esimerkiksi juoksiessaan, että mitähän tuo naapuriradan pinkoja minusta ajattelee tällä hetkellä.

Kaikista ei tietenkään voi tulla 100 metrin pikajuoksun maailmanmestareita. Jokainen meistä on kuitenkin lahjakas omalla tavallaan. Mutta kun 100 metrin hallitseva maailmanmestari lopettaa uransa, tulee toinen lahjakas juoksija. Eikä tuo lahjakas juoksija lopettanut uraansa, vaikka tulikin kakkoseksi. Hän odotti omaa vuoroaan. Sama päätee tässä lääkikseen haussakin: en ehkä pääse sisään ensimmäisellä kerralla, mutta jos jatkan harjoittelua, opiskelen ja teen kaikkeni menestymisen eteen, voi vuoroni olla jo seuraavalla kerralla ja saan laittaa sen himoitun kultamitalin kaulaan.

Ei anneta siis kenenkään väheksynnän masentaa meitä. Jokaisen vuoro tulee vielä. Ihan varmasti.

- Maria -

Tarvitseeko tähän lisätä mitään? :)







Sananen eilisen tunnelmista

Kun aloittaa tärkeän asian opiskelun tai jonkin muun, täytyy tunnelmaan virittäytyä kunnolla. Päädyin eilen tekemään meille yksinkertaisia laskutoimituksia apuna käyttäen mokkaruutuja ja lämpimiä voileipiä, koska sillonhan se opiskelukin sujjuu paljon paremmin!

Ensin ihasteltiin yhessä ostamiamme valmennuskurssimatskuja (emmehän me toki niistä vielä juuri mitään ymmärtäneet, mutta kivoilta näytti). Aloimma myöskin tehä pienimuotosia tarkempia suunnitelmia tulevaa varten. Löimmä lukkoon seuraavat lukutreffit, sovittiin matikan tunnille menosta ja mietimmä muun muassa millä eri tavoin voisimme opiskella mitäkin ainetta ja mistä nyt oikein virallisesti alottasimma. Päädyttiin yhessä siihen, että ensimmäisenä alamme nyt koluamaan läpi nämä kaikki ihanat fysiikan osa-alueet. Koemme molemmat sen olevan meille vaikeinta. Laskimma fysiikan ensimmäisestä kirjasta laskuja ja käytimmä apuna MAOL taulukkokirjaa, sekä sairaanhoitajien lääkelaskukirjaa. Mie en ainakaan meinannut ihan heti tajuta, enkä mie oikiastaan ihan vieläkään tajua niitä juttuja...mutta pikkuhiljaa. Mutta kyllä met yhessä vielä nämä opimma! Laskettiin tosiaan pinta-alaa ja tilavuutta. Oli kyllä makia tunne, kun vihdoin saatiin laskut menemään oikein! Siihen olikin ihana lopettaa, hyvänolontunteeseen! Mie en käsitä miksi mulla on semmonen tapa, että mie yritän aatella nuo laskut jotenki niin kauhian monimutkasen kautta ja etin selitystä sille ja tälle. Monesti on niin, että mie ajattelen asiaa kauhian hankalasti, vaikka kaikki tarvittava seisoo minun eessä esimerkkilauseessa ihan selvänä ja yksinkertasena. Ymmärrättekö te mitä mie tarkotan? Mie vähän niinku tehen kärpäsestä härkäsen. Mulla tullee olemaan opettelemista silläkin osa-alueella.

Meillä mennee Marian kans monesti työvuorot ristiin (ei tosin kauan, minulta loppuu työt kahden viikon päästä ja uusia ei oo vielä tiedossa) ja opiskeluaikaa ei ainakaan minun puolelta ole useimmitenkaan ku illalla, kun pikku H meneepi nukkumaan. Mutta mie olen tottunut opiskelemaan iltasin jo edellisen koulun puittessa, joten se ei ole ongelma. Illalla opiskelussa tosin on se huonopuoli, että siinä ei ihan kauhian kauan jaksa laskujen kans taaloa, kun ne ei meinaa sitten ennään mennä perille. Eilen tosin jaksettiin aika hyvin!

Sovittiin, että ennen seuraavia treffejä, jotka sovimma ens viikoksi, opetellaan yksinämme tuota ensimmäistä aihealuetta ja sitten päästään taas yhessä laskemaan. Suunniteltiin myös jo tulevaa biologiaa varten semmonen sisäistämistapa, että aina vuorotellen pitäsimmä esitelmän toiselle jostakin biologian osa-alueesta, tekstin, selostuksen ja kuvien kera. Se voisi olla hyvä tapa saaha asia sisäistettyä. Se biologia tuntuu jotenkin houkuttelevalta alkaa jo lukemaan, se on vielä aika tuoreessa muistissa, nyt vaan mentäs vielä astetta syvemmälle, mitä met sairaanhoitajiksi lukiessa mentiin. Se tuntuu niin paljon loogisemmalta lukia ko tämä fysiikka.

Mie olen olemassaan aika malttamaton ihminen. Jotenki tuntuu niin ärsyttävältä, kun ei meinaa tajuta jotain juttua ja päästä eteenpäin vaikka mieli niin kovasti tekis jo! Mie vaan yritän ja yritän tankata samoja asioita eripäin, että saisin net itelle sisäistettyä. Niin tyhmältä kun se varmaan kuulostaakin, tuo potenssien ymmärtäminen tekkee mulle vaikiaa. Tuntuu niinkö se ymmärrys olis ihan nurkan takana, mutta mie en millään meinaa päästä sinne saakka.

Mie olen ihan innoissani tästä luku-urakasta ja olen kyllä joka päivä jossain määrin kirjoja lukenut. Vaikka tämä tullee olemaan raskasta niin tiedossa on uskomattoman mielenkiintonen "matka"! Ja onneksi mulla on tänne matkalle varattu aivan ykkösluokan seuralainen :D

Mie kiitän ja kumarran. Ja mie pallaan taas kuhan ehin!

-Elli

Ensimmäiset lukutreffit ikuistettuna:

Elli kirjoittaa meidän eilisistä lukutreffeistä pidemmin, joten en siitä ala tarinoimaan. Sen vain omasta puolestani kerron, että oli aivan älyttömän hauskaa ja nyt onkin hyvin toiveikas olo. Maol-taulukosta opiskeltiin perusjuttuja ja sen avulla opittiin laskemaan "maitotölkin" tilavuus. Tosin sitä maitotölkkiä edusti ensin kuutio ja sen jälkeen haluttiin laskea myös suorakulmaisen särmiön tilavuus, ja siihen mitat otettiin tupakka-askista.

Materiaalin puutteesta meitä ei ainakaan voi syyttää!

Lapseni teki minulle matematiikan tehtävän:
"Yhteen kuppiin maitoa menee 3 lusikallista kaakaota. Kuinka monta lusikallista menee neljään kuppiin?"

-M-

Karu palautus maanpinnalle

Eilen siis intoa puhkuen otin taas fysiikan kirjan esille ja ihan rehellisesti voin sanoa, että melko reteästi siinä röyhistelin rintaa, rupesin lukemaan ja "laskemaan". Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin hiipimään epävarmuuden tunne, ja jouduin lopulta tunnustamaan itselleni, ettei fysiikka ihan niin helppoa olekaan (en kyllä niin ollut kuvitellutkaan, mutta palautus maanpinnalle oli aika karu). Kyllähän teorian jokainen osaa lukea... mutta ne potenssit, lineaariset mallit ja kulmakertoimet! Tietenkin mie turhauduin, kun siinä aikani pyörittelin ja pyörittelin. Eihän sinni antanut periksi, joten lueskelin vähän eteenpäin kunnes lopulta luovutin, menin sohvalle ja nappasin biologian kirjan seuraksi. Biologia olikin niin paljon helpompaa (newsflash) ja tuli helpottunut olo; tämän mie ainakin osaan ja ymmärrän. Pari tuntia siinä viivähti ja tuli useampi luku luettua.

Miten sitten ratkaista tämä ongelma nimeltä Fysiikka? Olihan minulla jo aikaisemmin sellainen fiilis, että tähän tarvitsee vähän apuja. Surkeaa on kuitenkin se, että ensimmäinen fysiikan kurssi on aikuislukiossa vasta ensi vuoden puolella. Vara ei kuitenkaan ole jättää lukemista niin myöhälle, joten päätin mennä pitkän matikan kursseille, joita tälle lukuvuodelle on useampi. Eikä siitä nyt haittaakaan ole? Pääasia, että jotain lasken ja siellä kuitenkin käydään niitä juttuja läpi, joita tarvitsee myös fysiikassa.

Niinpä kirjakaupasta tuli ostettua Calculus 1 ja yllättäen kaapista löytyi sellainen ikivanha, muinaisjäännös oikeastaan, eli Canonin graafinen laskin, joka on ainakin 15 vuotta vanha. Eihän se alkuun toiminut: patterit oli jättänyt sen aikoja sitten, mutta onneksi niitä saa uusia ja niinhän se laskinvanhus virkosi. Vielä kun osaisi käyttää sitä!

Viime vuonna hylly oli täynnä
opariin liittyviä kirjoja,
nyt kaikkea muuta.
Ja minä kun vannoin,
etten opiskele enää koskaan!

Nähtiin muuten eilen aamupäivällä Ellin kanssa pikaisesti ja eihän siitä naurusta meinannut loppua tulla, kun päiviteltiin tätä asiaa. Kumpikin on ihan pallo hukassa ja yhtä epätoivoinen. No, mutta eihän kukaan tämän helppoa sanonut olevankaan. Eikä tässä ole enää vara perääntyä, kun kaikesta on tehnyt näinkin julkista :D Että se siitä "kaikessa hiljaisuudessa" lukemisesta.

Mulla alkaakin tänään yhden ruhtinaallisen vapaapäivän jälkeen työputki, joten toivottelen mukavaa loppuviikkoa kaikille! Illat menee töissä, joten tuskin aamupäivisin jaksan postailla uusia juttuja, mutta lukeminen jatkuu siitäkin huolimatta jossain muodossa.

-M-

Ps. tuntia myöhemmin: Katsoin sitä fysiikkaa uusin silmin ja kun oli tuo puoliso siinä vieressä, kenen kanssa ääneen käydä niitä asioita läpi, niin loksahtihan ne asiat paikalleen. Olin jälleen kerran ajatellut asian liian vaikeasti, vähän sama kuin monesti lääkelaskujen kanssa. :D

Ensimmäiset viralliset muistiinpanot tehty uuteen vihkoon!

Ollaan sovittu perjantaille ensimmäiset luku/lukusuunnitelmatreffit ja tänään viestiteltiin, että aloitettaisiin lukeminen fysiikasta. Otin tästä innostuneena Physica 1:n esille ja aloin opettelemaan suureita, yksiköitä ja tunnuksia eli siis ruohonjuuritasolta lähdetään. Opin tänään, että SI-järjestelmän mukaan aika on suure ja sen tunnus on t ja yksikkö on sekunti ja sen tunnus on s. Mikä ahaa-elämys :D

 

v a F E P

Elli on kyllä taivaanlahja minun toiveeseen. Olin nimittäin kerran hiljaa mielessäni toivonut, että voi kunpa olisi lukukaveri, jonka kanssa jakaa tämä kaikki ja jonka kanssa lukea ja opiskella. En tosin tuolla hetkellä osannut kuvitellakaan, miten lähellä se lukukaveri onkaan. Ja olen mie vähän pökerryksissäkin: tapahtuuko tämä ihan oikeasti vai olenko mie unessa?

Rehellisesti sanottuna, minua välillä vähän pelottaa ja tulee epävarmuuden hetkiä. Onko tässä mitään mieltä? Mutta asiat kuitenkin rullaavat eteenpäin koko ajan omalla painollaan ja hyvin lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Eikä enää tarvitse miettiä, että teenkö mie tämän ihan oikeasti? Voikin miettiä, että ei hitto, miehän teen tämän ihan oikeasti! Ja jotenkin miulla on sellainen kutina, että ollaan menossa kohti jotain todella merkittävää. Tämä pääsykokeisiin luku on varmasti molemmille sellainen ajanjakso elämässä, joka varmasti painuu mieliin ja muistoihin.

Aluksi olin sitä mieltä, etten kerro koko hommasta mitään kenellekään, mutta sitten tajusin, että kyllä tämä on liian iso asia yksin pureksittavaksi. Ja on todella tehnyt hyvää puhua ääneen omista ajatuksista ja kuulla muiden mielipiteitä. Yllättäen ne isoimmat pelot ja epäilykset ovatkin olleet miun omassa päässä eikä missään muualla. Sen tajuaminen on ollut itseasiassa iso helpotus!

Onneksi huomenna on vapaapäivä, joten on ainakin päivällä aikaa miettiä ihan kaikessa rauhassa taas kaikkea.. ja opiskella vähän lisää niistä suureista. Ja kyllä miun puhelimen laskintakin kutittaa kuulemma siihen malliin, että taidamme laskea muutaman laskunkin. 

-Maria- 

Kun sähläri sähläsi tekstiä..

Olen tänään yrittänyt kirjoittaa jotain fiksua, mutta ensimmäiset kolme kertaa teksti katosi jonnekin maailman toiselle puolen ja nyt olen niin väsynyt, ettei ajatus enää juokse. Tänään kuitenkin kaikesta tästä sähläämisestä huolimatta kirjojen hamstraamisurakka sai yhden sulan hattuun, kun postiluukusta tipahti BIOS2! Ja loppuviikosta pitäisi tulla BIOS1. Fysiikan kirjoista mulla onkin jo Physica 1-5 sekä fysiikan kertauskirja ja siihen vastauskirja. Eli kemia, kemia, kemia. Ja se laskin.

Sain tänään isosiskolta sydäntä lämmittävän puhelun kesken työpäivän. Kiitos <3 On ihan mieletöntä miten kaikki läheiset ovat olleet niin täysillä mukana tukemassa ja kannustamassa. Ja siitä puheenollen, tälläinen yllätys odotti keittiönpöydällä kun tulin kotiin. Post it-lappuja ei missään nimessä pitäisi aliarvioida!

"Opiskelun iloa :)"

Ai niin, Ellin postaus oli ihana. Siitä heräsi niin monta uutta juttua mieleen, että pitää kommentoida niitä myöhemmin.

- Maria -

Ps. Kuuntele Maroon 5:n biisi "It was always you"

Eräänä päivänä...

Mie Elli, 30- vuotias yksinhuoltajaäiti, vastavalmistunut sairaanhoitaja, olin haaveillut lääkiksestä jo vuosia. Se oli vain kokonaisuudessaan niin suuri asia, että en mie koskaan uskonut, että minusta olisi edes yrittämään sitä. En tiedä miksi ajattelin aikoinaan näin, koska se tuntuu nyt niin hölmöltä. Miksi en muka? Miksi en minä, jos joku muukin?

Opiskelin sairaanhoitajaksi, valmistuin kesäkuussa 2014, eli siis ihan hetki sitten. Lääkis ja sinne hakeminen on kalvanut minun mieltä jo vuosia, mutta jostain syystä se on ollut mukana vain mielessä, ei sen suurempina tekoina (jos ei mukaan lueta vuosikausia netissä seurattuja valintakokeita, hakuvaatimuksia, blogien seurantaa ym.) Hakeminen kouluun on ollut aina suuri haave, unelma. Jotain minkä vuoksi mie olisin valmis tekemään paljon, mutta jotain jonka eteen en koskaan ennen ollut tehnyt mitään, en ehkä uskaltanut. Kunnes sitten eräänä päivänä...

Työkaverini, hyvä ystäväni Maria sanoi minulle töissä miettineensä asioita ja tehneensä ison päätöksen elämässään. Hän sanoi hakevansa lääkikseen. Se tuntui siltä kuin olisin ollut hississä, joka vain syöksähtää alaspäin, se vain kouraisi jostain sisältä niin voimakkaasti. Sillä hetkellä mietin vain, että eihän tämä voi olla totta, "SINÄKIN?!" ja mieleni huusi kokoajan, että "MINÄKIN TAHDON!" Oli uskomaton tunne, että joku niin lähellä, oli ajatellut ja pyöritellyt mielessään samoja asioita kanssani päivästä toiseen, kuitenkaan sanomatta mitään. Silloin mie ajattelin, nyt tai ei koskaan! Ei mennyt kauan kuin me laitoimma ison pyörän pyörimään ja istumma nyt vähän niin kuin samassa veneessä. Meiän tulevaisuus tulee olemään täynnä fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, laskemista, rutiinien kehittämistä, laskemista ja lisää laskemista. Me tulemma taistelemaan aikataulujen, tehtävien, oman riittämättömyyden ja turhautumisen kanssa. Mie luulen kuitenkin, että siinä samalla me tulemma tuntemaan suurta onnistumisen tunnetta uuden oppimisesta, toistemme tukemisesta, ajan löytämisestä ja onnistuneen arjen pyörittämisestä. Tämä lääkikseen hakeminen on kuitenkin jotain niin suurta ja houkuttavaa, mistä met olemma molemmat haaveilleet, että mie tiiän asioiden järjestyvän. Jotenkin.

En ole vielä kuullut yhtään hulluttelu kommenttia, se tuntuu hyvältä. Olen saanut positiivista palautetta ja paljon tsemppiä opiskelun suhteen. Minulla on ihana perhe ja lähipiiri, joka tukee minua jo nyt ja tiiän heän tukevan minua myös jatkossa. Minun äiti tulee olemaan korvaamaton (taas). Onneksi äiti ymmärtää kuinka tärkiää tämä minulle on, se että mie saan tavoitella unelmiani. Ilman äitiä minulla olis jäänyt moni asia kokematta ja tekemättä. Vaikka se välillä jaksaa motkottaakin, niin ihaninta äitissä on se, että tällaisille suurille asioille kuten opinnot, se näyttää aina peukkua ja tukee ja tsemppaa minua viimiseen saakka. Minun tätini P, on myöskin suuri tukipilarini, joka tulee takuulla auttamaan minua tulevan lukemisen ohella niin paljon kuin voi. Ihana tietää, että äidilleni ja tädilleni voin olla taakaksi ja aiheuttaa heille opiskelujeni aikana harmaita hiuksia, mutta he silti pysyvät siinä.

Tässä oli minun taustaani. Huomenna olenkin sitten menossa ostamaan ekoja kirjoja. En muista ihan tarkkaa, koska ostan niin paljon samalta ihmiseltä, mutta mukana oli useampi fysiikan kirja, kemiaa, bilsaa ja tättädädää LÄÄKIKSEN VALMENNUSKURSSIN MATSKUT EXIMIALTA! Jes! Odotan huomista jo malttamattomana. Mie en ole ihan niin reipas ollut kuin Maria, minulta puuttuu vielä vihkot. Laskintakaan ei ole. Taijan aloittaa kuitenkin lukemisen jo huomenna, oli laskinta tai ei.

Ensi viikolla meinasimma lyyä Marian kanssa treffit jollekki illalle ja alamma suunnitella "lukujärjestystä". Mistä aletaan, kuinka kauan mitäkin ym. Meillä on melko lailla 21kk aikaa, ennen suurta koitosta 2016. Nyt vain ensin lukemista, iltalukiota ja 2015 loppuvuojesta valmennuskurssille.

Ensi kertaan.

-Elli

Näin päätös lääkikseen hakemisesta syntyi:

Eräänä iltana - 21.7.2014, joka sattumalta on minun syntymäpäivä - oltiin käyttämässä koiraa ulkona. Se juoksenteli siinä kauniissa kesäillassa vapaana ja onnellisena ja puhuttiin ystäväni kanssa unelmista. Sanoin taas kerran ääneen sen, että ”Niin, se miun unelma on aina ollut opiskella lääkäriksi.” Siihen ystäväni sanoi, että  ”No mikset hae? Eikö unelmiaan pidä tavoitella?”

Aloin miettimään tuota lausetta ja tajusin, että niin se tosiaan on. Jos ei lähde toteuttamaan unelmiaan, ei niitä myöskään voi koskaan saavuttaa. Siinä hetkessä tein sen päätöksen: mie oikeasti teen tämän!

Ensimmäinen tunne tuon päätöksen jälkeen oli riemu, jota seurasi äärimmäinen paniikki. Teki mieli juosta karkuun, unohtaa koko juttu ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siitä huolimatta sisälle jäi kytemään tunne siitä, että miksen minä voisi tehdä sitä? Niinpä tunteet vaihtoivat taas kelkkaa ja minut valtasi suunnaton päättäväisyys ja tahto tehdä kaikkeni, että toive toteutuu.

Seuraavana päivänä laitoin viestiä pikkusiskolleni. Hän on hyvä esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista, kun antaa jollekin asialle kaikkensa. Hän motivoi ja tsemppasi alkuun. Tuntui ihan mielettömän hyvältä, kun joku niin rakas ja läheinen suhtautui ”päähänpistooni” niin hyvin. Hänen tukensa merkitsi todella paljon, ja minusta tuntui ensimmäistä kertaa siltä, ettei pääsykokeessa menestyminen ole mahdotonta.

Tuo päivä menikin sitten miettiessä, pohtiessa ja punnitessa kaikkia vaihtoehtoja. Otin myös selvää asioista: kolusin taas lääkisaiheisia blogeja, valmennuskursseja, lukion oppimäärää, vanhoja pääsykokeita ja pikkuhiljaa kokonaisuus alkoi hahmottua. Työtä olisi valtavasti, mutta toisaalta, mulla olisi melkein kaksi vuotta aikaa opiskella ja lukea pääsykoetta varten.

Miksi sitten juuri vuonna 2016? Siksi, että aikaa on silloin riittävästi omaksua kaikki uudet asiat, koska kemian, fysiikan ja osin biologiankin opiskelusta on jo äärimmäisen pitkä aika. Kaikki pitää siis aloittaa aivan alusta. Uskon kuitenkin, ettei se ole mahdottomuus, koska sairaanhoitajaksi valmistuminen on aika tuore juttu ja tietty opiskelurutiini on edelleen olemassa. Tiedän miten opin ja kuinka teen oppimisesta mielekästä.

Nyt kirjahyllyssä onkin jo pino fysiikan kirjoja, muutamia kirjoja odottelen ja ensimmäiset ruutuvihkot on ostettu, koska onhan vihkot erittäin tärkeä osa opiskelua (and she sayed that with a little bit of irony in her voice). Biologiaa olen jonkin verran jo lukenut. Laskimen löytäminen olisi seuraava askel. Jonkinlainen lukusuunnitelmakin on olemassa, vaikka se tuntuukin elävän omaa elämäänsä, mutta siitä toinen postaus!

-M-