Sairaanhoitajan arkea...

...on pätkätyöt. Hoitoalallahan on täysin tavallista se, että vakinaisia paikkoja on "vähän" ja monet hoitajat tekevät (jopa vuosikausia) pelkkiä määräaikaisia sijaisuuksia ennen kuin saavat toimen. Mie tiesin tämän tietenkin, kun valmistuin ja jotenkin siihen osaa suhtautua. Mutta kyllä se syö naista, kun sopimuksia tehdään vain pariksi kuukaudeksi kerrallaan: aina on pieni pelko siitä, että mitähän tämän jälkeen. Koskaan et vain voi olla sataprosenttisen varma, että työsopimus uusitaan.

Meillekin tulee nyt Ellin kanssa ero, kun Elli siirtyy toiseen paikkaan töihin ja mie jään vielä hetkeksi tuonne, missä kesä ollaan yhdessä oltu. Voisin jopa sanoa, että jonkin sortin eroahdistuskin ehkä iskee! On ollut vain kerta kaikkiaan niin kiva kesä. Sairaanhoitajan työ on palkitsevaa ja mie siitä tykkään ihan oikeasti, mutta parasta tässä kesässä on olleet ehdottomasti mitä parhaimmat työkaverit. Nyt onkin haikea fiilis, kun kesä päättyy.

Toisaalta mietin sitäkin, että ei sellainen kuukauden tai kahden katko töiden välissä olisi pahitteeksi. Olen ehkä hieman ahne (?), mutta se ajatus houkuttelee ihan hirveästi, että saisi keskittyä pelkästään lukemiseen. Olisi kiva pakata kirjat, vihkot, penaali ja laskinvanhus laukkuun ja kävellä kirjastoon päiväksi lukemaan. Ottaisi termarin mukaan ja viettäisi päivän tehden jotain mikä on itselle tärkeää. 

Minulta nimittäin kysyttiin pari viikkoa sitten: "Teetkö jotain, mikä on sinulle tärkeää?" Jäin tuota miettimään ja pohdin aika pitkäänkin sitä, että onko tämä lääkisjuttu mulle tärkeä. Ja onhan se. Siitä mulle tuli sitten mieleen tämä, mitä eräs ystävä kerran sanoi (ja koska en keksi mitään fiksumpaa tähän loppuun, päättyköön postaus näihin viisaisiin sanoihin):

"Se, mikä on tärkeää, sille löytää aina aikaa."

- M -