Näytetään tekstit, joissa on tunniste BIOS2. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BIOS2. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. syyskuuta 2014

Niin on taas viikko kulunut!

Ihan hirveästi ei tässä kuluneen viikon aikana ole tapahtunut eikä mitään isompaa raportoitavaakaan ole. Eilen oli viikon ainut vapaapäivä, joten nukuin aamulla pitkään ja päivällä laskin melkein kolme tuntia fysiikkaa. Aivan selvästi tykkään sellaisista laskuista, joissa pitää selvittää useampi asia ennen kuin pääsee laskemaan sitä lopullista arvoa. Ne tuo haastetta ja laittaa älynystyrät koetukselle.

Kemian saloihin olen myös vähän vihkiytynyt tällä viikolla. Miulla on kemiasta Reaktio 1 sekä Mooli 1 ja niitä olen mm. työmatkoilla bussissa selaillut. Nyt sitä huomaakin, miten paljon kaikki kolme ainetta sivuaa toisiaan. Esimerkkinä vaikka se, että ensin törmäsin kovalentti- ja ionisidoksiin Bios 2:sta lukiessa ja sitten tietenkin kemian kohdalla. Se helpottaakin vain lukemista, kun samat asiat toistuu jokaisessa aineessa, vähän eri näkökulmasta vain.

Ensi viikolla nähdään sitten pitkästä aikaa Ellin kanssa. Meidän lukutreffit on nimittäin menneet pari kertaa mönkään. Viime lauantaina meidän piti tavata, mutta mie jouduin ne perumaan. Aina välillä miulla on sellainen kokovartalopäänsärky, joka vetää täysin sängyn pohjalle ja tietenkin se iski justiin silloin lauantaina. Onneksi siihen jollain tavalla tehoaa Burana-Panadol-koktail.

Jos töissä on ollut hiljainen hetki, mie olen Terveysportista tutkaillut erilaisia kuvia ihmisen anatomiasta. Tuo Terveysportti on maksullinen sivusto terveydenhuollon ammattilaisille. Töistä sinne kuitenkin pääsee ja sieltä mie olen tutkaillut esim. thorax-kuvia, joissa näkyy mm. pneumonian aiheuttamat muutokset keuhkokudoksessa. Ne on ihan hurjan mielenkiintoisia ja niitä voisi jäädä tutkailemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Hyvää harjoitustakin ne on, nimittäin kaikki lääketieteelliset nimet on pääasiassa vain latinaksi.

Tänään olisikin sitten iltavuoro ja onneksi on vain kolme päivää ja sitten taas yksi vapaapäivä. Viikonloput on töissä yleensä aika leppoisia ja rauhallisempia kuin arkiaamut. Ellei sitten uusia potilaita tule ovista ja ikkunoista. Tosin sekin on ihan mukavaa, koska aika menee silloin kuin siivillä ja yhtäkkiä huomaatkin olevasi taas bussissa kotimatkalla!

Miepä toivottelenkin nyt mukavaa viikonloppua kaikille: nauttikaa kauniista syyspäivästä!

- M -

maanantai 11. elokuuta 2014

Kun sähläri sähläsi tekstiä..

Olen tänään yrittänyt kirjoittaa jotain fiksua, mutta ensimmäiset kolme kertaa teksti katosi jonnekin maailman toiselle puolen ja nyt olen niin väsynyt, ettei ajatus enää juokse. Tänään kuitenkin kaikesta tästä sähläämisestä huolimatta kirjojen hamstraamisurakka sai yhden sulan hattuun, kun postiluukusta tipahti BIOS2! Ja loppuviikosta pitäisi tulla BIOS1. Fysiikan kirjoista mulla onkin jo Physica 1-5 sekä fysiikan kertauskirja ja siihen vastauskirja. Eli kemia, kemia, kemia. Ja se laskin.

Sain tänään isosiskolta sydäntä lämmittävän puhelun kesken työpäivän. Kiitos <3 On ihan mieletöntä miten kaikki läheiset ovat olleet niin täysillä mukana tukemassa ja kannustamassa. Ja siitä puheenollen, tälläinen yllätys odotti keittiönpöydällä kun tulin kotiin. Post it-lappuja ei missään nimessä pitäisi aliarvioida!

"Opiskelun iloa :)"







Ai niin, Ellin postaus oli ihana. Siitä heräsi niin monta uutta juttua mieleen, että pitää kommentoida niitä myöhemmin.

- Maria -

Ps. Kuuntele Maroon 5:n biisi "It was always you"