Yes I Can!

Nyt se sitten tapahtui ensimmäisen kerran: näin unta pääsykokeesta! Ehkä hivenen liian aikaisin minun mieleen ja pitkät tulee olemaan yöt jos tässä vaiheessa niistä jo uneksii. Tuo uni oli vähän sekava ja jotenkin päällimmäisenä oli tunne siitä, etten mie osaa ja ei tästä mitään tule. Siihen taisi vaikuttaa eiliset hieman vähättelevät kommentit tästä hakemisjutusta.

Kyllähän se on fakta, että tuhannet ihmiset hakevat vuosittain lääkikseen ja vain sadat niistä hakijoista pääsee sisään. On monen asian summa se, että pääseekö sisään ekalla, tokalla vai kolmannella kerralla vai pääseekö ollenkaan. Mie kuitenkin uskon siihen, että sen himoitun opiskelupaikan saaminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Ei tuurista eikä onnenkantamoisista. Sitä joko opiskelet pääsykokeeseen tarpeeksi tai et. Sitä joko ymmärtää asiat ja omaksuu ne tai sitten ei. Ei siinä auta planeettojen oikea sijainti Siriukseen nähden eikä se, kirjoittaako pääsykokeessa sillä onnea tuottavalla kynällä.

Onnenkynä ja sopiva planeettojen sijainti voivat toki luoda turvallisuutta ja sitä kautta antaa lisää varmuutta. Sitä ehkä uskoo itseensä pikkuisen enemmän. Ja kuitenkin kaikki tarvittava sinulla on ilman niitäkin. Muistattehan Dumbon, joka ei voinut lentää ilman onnensulkaa? Se suloinen pieni norsunpoikanen ei uskonut itseensä ja pelko ja epävarmuus esti sitä lentämästä ilman sitä sulkaa. Kunnes lopulta, hetkeä ennen varmaa tippumista, se oppi luottamaan itseensä ja vihdoin uskoi osaavansa lentää!

Uskon siihen, että kun motivaatio on kohdillaan ja sinulla on todellinen tahtotila tehdä jotain kunnolla, siinä myös onnistuu. Jokaisella meistä on tarvittavat ominaisuudet menestymiseen ja jokainen meistä voi menestyä kaikessa, mihin ryhtyy. Menestyminen ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, sen eteen joutuu tekemään uhrauksia eikä tie menestymiseen ole valmiiksi siloteltu: työ pitää tehdä itse. Ei 100 metrin pikajuoksijakaan ollut maailman nopein ensimmäisellä kerralla, kun laittoi juoksukengät jalkaan. Mutta, jos harjoittelee ja kehittää menestymiseen vaadittavia ominaisuuksia, voi voittaa kultamitalin. Eikä silloin auta ajatella muiden mielipiteitä eikä miettiä sitä, että mitähän muut tästä ajattelevat. Tuskin Usain Bolt miettii esimerkiksi juoksiessaan, että mitähän tuo naapuriradan pinkoja minusta ajattelee tällä hetkellä.

Kaikista ei tietenkään voi tulla 100 metrin pikajuoksun maailmanmestareita. Jokainen meistä on kuitenkin lahjakas omalla tavallaan. Mutta kun 100 metrin hallitseva maailmanmestari lopettaa uransa, tulee toinen lahjakas juoksija. Eikä tuo lahjakas juoksija lopettanut uraansa, vaikka tulikin kakkoseksi. Hän odotti omaa vuoroaan. Sama päätee tässä lääkikseen haussakin: en ehkä pääse sisään ensimmäisellä kerralla, mutta jos jatkan harjoittelua, opiskelen ja teen kaikkeni menestymisen eteen, voi vuoroni olla jo seuraavalla kerralla ja saan laittaa sen himoitun kultamitalin kaulaan.

Ei anneta siis kenenkään väheksynnän masentaa meitä. Jokaisen vuoro tulee vielä. Ihan varmasti.

- Maria -