Mietteitä näin perjantain kunniaksi...

Nyt on biologian kakkoskurssi luettu, jollain tasolla myös ymmärretty ja ennen kaikkea muistiinpanoihin piirretty kivoja kuvia. Tuo kakkoskurssihan käsittelee solua ja perinnöllisyyttä, ja vaikka aiheeseen liittyy monimutkaisia juttuja, on päällimmäisenä nyt sellainen tunne, että  kyllä tästä vielä hyvä tulee. Lukeminen ei ehkä ihan sillä tahdilla ole edennyt kuin olisin toivonut, mutta olen tyytyväinen. Pääasia on se, että lukeminen joka tapauksessa etenee.

Fotosynteesin syvintä olemusta etsimässä... 

Peruskoulussa olin melko hyvä oppilas, keskiarvo oli päättötodistuksessa yli kahdeksan. En juurikaan panostanut opiskeluun, kokeisiin luin minkä luin, mutta tärkeintä taisi olla kavereiden kanssa hengailu. Lukion jätin kahden vuoden räpiköimisen jälkeen kesken: vaikka lukupäätä olisi ollut, ei kiinnostusta senkään vertaa. Jälleen kerran kavereiden kanssa kahvilla istuminen oli mielenkiintoisempaa. Kursseja suoritin lukion aikana vähemmän kuin kehtaan edes myöntää. 

Sairaanhoitajaopintojen aikana olen menestynyt tasaisesti ja vaikka olin muutaman kerran heittämässä hanskoja tiskiin, vein opinnot sinnikkyydellä päätökseen. Opinnot saivatkin loppuhuipennuksensa, kun saimme kaverini kanssa opinnäytetyöstä viitosen. Se loi minuun uskoa siitä, että menestyminen on mahdollista, kun johonkin asiaan a) perehtyy perinpohjin b) satsaa siihen riittävästi aikaa sekä c) luottaa omaan visioon ja intuitioon. 

Ihan heti ensimmäisenä ei ehkä tulisi mieleen, että pääsykokeeseen lukeminen ja opinnäytetyön tekeminen olisivat lähellä toisiaan, mutta todellisuudessa niissä on paljon samaa. Loppujen lopuksi kummassakin on kyse siitä, että näytät toteen oman osaamisesi tason: oletko perehtynyt aiheeseen riittävästi ja oletko säilyttänyt motivaatiosi loppuun asti. Muistelen tuota opinnäytetyön tekemistä vieläkin lämmöllä, vaikka eihän se todellakaan aina ollut ruusuilla tanssimista, mutta kaiken sen vaivan arvoista. Sitä tekemisen meininkiä on toisinaan itseasiassa vähän ikäväkin.

Aina uuteen asiaan heittäytyessäni olen miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Silloin mieleeni tulee poikkeuksetta tämä mietelause, jonka siskoni minulle kirjoitti erääseen muistikirjaan melkein 20 vuotta sitten. Sen on kaikessa viisaudessaan Gandhi sanonut:

"Kun ryhdymme johonkin, 

emme etukäteen voi tietää, 

miten tärkeää siitä tulee. 

Mutta tärkeintä on ryhtyminen."

-M-