lauantai 30. elokuuta 2014
perjantai 29. elokuuta 2014
Sairaanhoitajan arkea...
...on pätkätyöt. Hoitoalallahan on täysin tavallista se, että vakinaisia paikkoja on "vähän" ja monet hoitajat tekevät (jopa vuosikausia) pelkkiä määräaikaisia sijaisuuksia ennen kuin saavat toimen. Mie tiesin tämän tietenkin, kun valmistuin ja jotenkin siihen osaa suhtautua. Mutta kyllä se syö naista, kun sopimuksia tehdään vain pariksi kuukaudeksi kerrallaan: aina on pieni pelko siitä, että mitähän tämän jälkeen. Koskaan et vain voi olla sataprosenttisen varma, että työsopimus uusitaan.
Meillekin tulee nyt Ellin kanssa ero, kun Elli siirtyy toiseen paikkaan töihin ja mie jään vielä hetkeksi tuonne, missä kesä ollaan yhdessä oltu. Voisin jopa sanoa, että jonkin sortin eroahdistuskin ehkä iskee! On ollut vain kerta kaikkiaan niin kiva kesä. Sairaanhoitajan työ on palkitsevaa ja mie siitä tykkään ihan oikeasti, mutta parasta tässä kesässä on olleet ehdottomasti mitä parhaimmat työkaverit. Nyt onkin haikea fiilis, kun kesä päättyy.
Toisaalta mietin sitäkin, että ei sellainen kuukauden tai kahden katko töiden välissä olisi pahitteeksi. Olen ehkä hieman ahne (?), mutta se ajatus houkuttelee ihan hirveästi, että saisi keskittyä pelkästään lukemiseen. Olisi kiva pakata kirjat, vihkot, penaali ja laskinvanhus laukkuun ja kävellä kirjastoon päiväksi lukemaan. Ottaisi termarin mukaan ja viettäisi päivän tehden jotain mikä on itselle tärkeää.
Minulta nimittäin kysyttiin pari viikkoa sitten: "Teetkö jotain, mikä on sinulle tärkeää?" Jäin tuota miettimään ja pohdin aika pitkäänkin sitä, että onko tämä lääkisjuttu mulle tärkeä. Ja onhan se. Siitä mulle tuli sitten mieleen tämä, mitä eräs ystävä kerran sanoi (ja koska en keksi mitään fiksumpaa tähän loppuun, päättyköön postaus näihin viisaisiin sanoihin):
Meillekin tulee nyt Ellin kanssa ero, kun Elli siirtyy toiseen paikkaan töihin ja mie jään vielä hetkeksi tuonne, missä kesä ollaan yhdessä oltu. Voisin jopa sanoa, että jonkin sortin eroahdistuskin ehkä iskee! On ollut vain kerta kaikkiaan niin kiva kesä. Sairaanhoitajan työ on palkitsevaa ja mie siitä tykkään ihan oikeasti, mutta parasta tässä kesässä on olleet ehdottomasti mitä parhaimmat työkaverit. Nyt onkin haikea fiilis, kun kesä päättyy.
Toisaalta mietin sitäkin, että ei sellainen kuukauden tai kahden katko töiden välissä olisi pahitteeksi. Olen ehkä hieman ahne (?), mutta se ajatus houkuttelee ihan hirveästi, että saisi keskittyä pelkästään lukemiseen. Olisi kiva pakata kirjat, vihkot, penaali ja laskinvanhus laukkuun ja kävellä kirjastoon päiväksi lukemaan. Ottaisi termarin mukaan ja viettäisi päivän tehden jotain mikä on itselle tärkeää.
Minulta nimittäin kysyttiin pari viikkoa sitten: "Teetkö jotain, mikä on sinulle tärkeää?" Jäin tuota miettimään ja pohdin aika pitkäänkin sitä, että onko tämä lääkisjuttu mulle tärkeä. Ja onhan se. Siitä mulle tuli sitten mieleen tämä, mitä eräs ystävä kerran sanoi (ja koska en keksi mitään fiksumpaa tähän loppuun, päättyköön postaus näihin viisaisiin sanoihin):
"Se, mikä on tärkeää, sille löytää aina aikaa."
- M -
tiistai 26. elokuuta 2014
Ei mentykään pitkän matematiikan kurssille...
Tänäänhän meillä piti olla ensimmäinen pitkän matematiikan tunti. Tosiaan, piti. Nimittäin hirmu hyvä on mennä semmoiselle kurssille, jota ei ole edes olemassakaan. Eli kannattaisi tutkia, ennen kuin hutkii menemään. Ymmärrettiin hippusen väärin tuo aikuislukion kurssitarjotin ja ainoat matikan kurssit tässä ensimmäisessä jaksossa on matematiikan nollakurssi ja kolmos kurssi. Tosin oli meillä jo vähän puhetta, että mentäisiin sinne nollakurssille verestelemään muistoja.
Mie jätin lineaariset mallit vetämään lonkkaa ja rupesin laskemaan fysiikkaa eteenpäin. Olen siis noita liikejuttuja laskenut (keskinopeutta yms.) ja ne on kyllä olleet helppoja ja mielenkiintoisia. Ei pitäisi jumiutua johonkin, mitä ei heti tajua, vaan mennä vain eteenpäin ja palata sitten uusin silmin niihin haastaviin juttuihin. Tulee pikkuisen optimistisempi olo, kun tajuaa jotakin!
Ellin kanssa ollaan kyllä nähty, mutta keskitytty enemmän teen juontiin kuin laskemiseen. Onkin ihan kiva ollut jutella muustakin kuin laskemisesta ja neliöjuurista, potensseista, tilavuuksista jne. Tosin kyllähän ne välillä vilisee puheissa eli mielessä ne pyörii jollain tasolla koko ajan. Onneksi normaali elämä ei ole mitenkään häiriintynyt, katsotaan mikä on tilanne vuoden päästä.
Aika moni on kysynyt, onko meillä ensi keväänä jo tarkoitus hakea ja me todellakin ollaan menossa ensi keväänä pääsykokeisiin. Minun henkilökohtaisena tavoitteena on saada pisteitä :D Toivon, että tuo pääsykoe antaa vähän suuntaa siihen missä mennään tietojen ja taitojen suhteen. Kaupunkiakin on kysytty, mutta ainakin toistaiseksi se saa olla salaisuus.
Edelleen tunteet menee vuoristorataa, ja tajusin senkin, että mikäli valmennuskurssille mielin, kannattaisi säästäminen aloittaa jo nyt. Pari tonnia on kuitenkin suhteellisen iso summa. Mie olenkin jo oikeastaan päättänyt kenen järjestämälle kurssille osallistuisin ja nyt tuntuukin, että onneksi se on vasta vuoden päästä!
Nyt mie alan jo nähdä kaiken kahtena. Olin eilen iltavuorossa ja tänään tietenkin aamuvuorossa ja kun on ollut hereillä jo lähemmäs 14 tuntia, alkaa väsy painamaan. On se armotonta, kun kello soi 5:30... vaikka kuinka olisi lempeä hälytysääni.
-M-
Mie jätin lineaariset mallit vetämään lonkkaa ja rupesin laskemaan fysiikkaa eteenpäin. Olen siis noita liikejuttuja laskenut (keskinopeutta yms.) ja ne on kyllä olleet helppoja ja mielenkiintoisia. Ei pitäisi jumiutua johonkin, mitä ei heti tajua, vaan mennä vain eteenpäin ja palata sitten uusin silmin niihin haastaviin juttuihin. Tulee pikkuisen optimistisempi olo, kun tajuaa jotakin!
Ellin kanssa ollaan kyllä nähty, mutta keskitytty enemmän teen juontiin kuin laskemiseen. Onkin ihan kiva ollut jutella muustakin kuin laskemisesta ja neliöjuurista, potensseista, tilavuuksista jne. Tosin kyllähän ne välillä vilisee puheissa eli mielessä ne pyörii jollain tasolla koko ajan. Onneksi normaali elämä ei ole mitenkään häiriintynyt, katsotaan mikä on tilanne vuoden päästä.
Aika moni on kysynyt, onko meillä ensi keväänä jo tarkoitus hakea ja me todellakin ollaan menossa ensi keväänä pääsykokeisiin. Minun henkilökohtaisena tavoitteena on saada pisteitä :D Toivon, että tuo pääsykoe antaa vähän suuntaa siihen missä mennään tietojen ja taitojen suhteen. Kaupunkiakin on kysytty, mutta ainakin toistaiseksi se saa olla salaisuus.
Edelleen tunteet menee vuoristorataa, ja tajusin senkin, että mikäli valmennuskurssille mielin, kannattaisi säästäminen aloittaa jo nyt. Pari tonnia on kuitenkin suhteellisen iso summa. Mie olenkin jo oikeastaan päättänyt kenen järjestämälle kurssille osallistuisin ja nyt tuntuukin, että onneksi se on vasta vuoden päästä!
Nyt mie alan jo nähdä kaiken kahtena. Olin eilen iltavuorossa ja tänään tietenkin aamuvuorossa ja kun on ollut hereillä jo lähemmäs 14 tuntia, alkaa väsy painamaan. On se armotonta, kun kello soi 5:30... vaikka kuinka olisi lempeä hälytysääni.
-M-
perjantai 22. elokuuta 2014
Vapaapäivä
Tänään on ensimmäinen kolmesta todellakin ansaitusta vapaapäivästä. Olen viimeksi ollut pidemmällä vapaalla kolme viikkoa sitten eli siis se tarkoittaa sitä, että viimeiset kolme viikkoa on mennyt yhden päivän vapailla. Huh, ei ihme, että olen ollut vähän väsynyt ja kärttyinen. Joten tänään olen viettänyt leppoisaa vapaapäivää, joka on käsittänyt mm. pienimuotoisen itkukohtauksen ja monta jaksoa Big Bang Theorya eli tutummin Rillit huurussa. Se ainakin sivuaa fysiikkaa, joten voin sanoa viettäneeni tänään aiheen parissa enemmänkin aikaa. Kyllä mie tuota kirjaakin olen lueskellut, mutta ehkä meidän kissa Mörkö minuakin enemmän.
Eilen tuli kuukausi päätöksestä hakea lääkikseen ja nyt kun
mietin aikaa taaksepäin, huomaan miten paljon on tapahtunut loppujen lopuksi
lyhyessä ajassa. Kuukaudessa olen ehtinyt kerätä suurimman osan lukion
oppikirjoista, aloittanut lukemisen, suunnitellut uusia yhteistyökuvioita tähän
projektiin liittyen, löysin maailman parhaimman lukukaverin tähän mukaan ja kaiken
tämän keskellä olen käynyt täysipäiväisesti töissä. Niin, ja aloitettiinhan me
tämä blogikin. Eli voisi sanoa, että kulunut kuukausi on ollut hyvin
tuottelias!
Ensi viikolla mennään Ellin kanssa sinne pitkän matematiikan
ykköskurssille ja onhan meillä pari kurssia nettilukionkin kautta. Syksyn ja talven
aikana keskitytään siis ainakin alkuun matematiikkaan ja fysiikkaan, ja siinä
sivussa myös biologiaan. Biologia onkin aina se palkinto: kun jaksaa ensin
pähkäillä ja laskea, saa sen jälkeen hyvällä omallatunnolla lukea biologiaa,
joka on ihan ehdottomasti se mielenkiintoisin aine. Kemia jää ehkä hieman
vähemmälle tämän talven aikana, mutta sitäkin on tietenkin opiskeltava mahdollisuuksien mukaan. Vielähän
tuntuu, että aikaa on vaikka muille jakaa ja siihen turvallisuuden tunteeseen
on helppo sukeltaa. Todellisuushan on ihan toinen juttu :D
Ulkona on satanut koko päivän ja ainakin näin ikkunasta
ihastellessa luonto näyttää todella vihreältä, eikä voisi uskoa, että syyskuu vaihtuu
ihan pian. Tulee vähän sellainen fiilis, että kesä näyttää vielä kerran parhaan
puolensa ennen kuin luovuttaa vuoron syksylle, joka saa kaiken hehkumaan
upeissa väreissä. Syksy onkin minun lempivuodenaika. Ruska-aikaan on niin käsittämättömän
ihania kirkkaita värejä... ja onhan pimeissä syysilloissa jotain taianomaista. Etenkin
loka-marraskuussa, kun ei näe enää mitään.
-M-
maanantai 18. elokuuta 2014
Yes I Can!
Nyt se sitten tapahtui ensimmäisen kerran: näin unta pääsykokeesta! Ehkä hivenen liian aikaisin minun mieleen ja pitkät tulee olemaan yöt jos tässä vaiheessa niistä jo uneksii. Tuo uni oli vähän sekava ja jotenkin päällimmäisenä oli tunne siitä, etten mie osaa ja ei tästä mitään tule. Siihen taisi vaikuttaa eiliset hieman vähättelevät kommentit tästä hakemisjutusta.
Kyllähän se on fakta, että tuhannet ihmiset hakevat vuosittain lääkikseen ja vain sadat niistä hakijoista pääsee sisään. On monen asian summa se, että pääseekö sisään ekalla, tokalla vai kolmannella kerralla vai pääseekö ollenkaan. Mie kuitenkin uskon siihen, että sen himoitun opiskelupaikan saaminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Ei tuurista eikä onnenkantamoisista. Sitä joko opiskelet pääsykokeeseen tarpeeksi tai et. Sitä joko ymmärtää asiat ja omaksuu ne tai sitten ei. Ei siinä auta planeettojen oikea sijainti Siriukseen nähden eikä se, kirjoittaako pääsykokeessa sillä onnea tuottavalla kynällä.
Onnenkynä ja sopiva planeettojen sijainti voivat toki luoda turvallisuutta ja sitä kautta antaa lisää varmuutta. Sitä ehkä uskoo itseensä pikkuisen enemmän. Ja kuitenkin kaikki tarvittava sinulla on ilman niitäkin. Muistattehan Dumbon, joka ei voinut lentää ilman onnensulkaa? Se suloinen pieni norsunpoikanen ei uskonut itseensä ja pelko ja epävarmuus esti sitä lentämästä ilman sitä sulkaa. Kunnes lopulta, hetkeä ennen varmaa tippumista, se oppi luottamaan itseensä ja vihdoin uskoi osaavansa lentää!
Uskon siihen, että kun motivaatio on kohdillaan ja sinulla on todellinen tahtotila tehdä jotain kunnolla, siinä myös onnistuu. Jokaisella meistä on tarvittavat ominaisuudet menestymiseen ja jokainen meistä voi menestyä kaikessa, mihin ryhtyy. Menestyminen ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, sen eteen joutuu tekemään uhrauksia eikä tie menestymiseen ole valmiiksi siloteltu: työ pitää tehdä itse. Ei 100 metrin pikajuoksijakaan ollut maailman nopein ensimmäisellä kerralla, kun laittoi juoksukengät jalkaan. Mutta, jos harjoittelee ja kehittää menestymiseen vaadittavia ominaisuuksia, voi voittaa kultamitalin. Eikä silloin auta ajatella muiden mielipiteitä eikä miettiä sitä, että mitähän muut tästä ajattelevat. Tuskin Usain Bolt miettii esimerkiksi juoksiessaan, että mitähän tuo naapuriradan pinkoja minusta ajattelee tällä hetkellä.
Kaikista ei tietenkään voi tulla 100 metrin pikajuoksun maailmanmestareita. Jokainen meistä on kuitenkin lahjakas omalla tavallaan. Mutta kun 100 metrin hallitseva maailmanmestari lopettaa uransa, tulee toinen lahjakas juoksija. Eikä tuo lahjakas juoksija lopettanut uraansa, vaikka tulikin kakkoseksi. Hän odotti omaa vuoroaan. Sama päätee tässä lääkikseen haussakin: en ehkä pääse sisään ensimmäisellä kerralla, mutta jos jatkan harjoittelua, opiskelen ja teen kaikkeni menestymisen eteen, voi vuoroni olla jo seuraavalla kerralla ja saan laittaa sen himoitun kultamitalin kaulaan.
Ei anneta siis kenenkään väheksynnän masentaa meitä. Jokaisen vuoro tulee vielä. Ihan varmasti.
- Maria -
Kyllähän se on fakta, että tuhannet ihmiset hakevat vuosittain lääkikseen ja vain sadat niistä hakijoista pääsee sisään. On monen asian summa se, että pääseekö sisään ekalla, tokalla vai kolmannella kerralla vai pääseekö ollenkaan. Mie kuitenkin uskon siihen, että sen himoitun opiskelupaikan saaminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Ei tuurista eikä onnenkantamoisista. Sitä joko opiskelet pääsykokeeseen tarpeeksi tai et. Sitä joko ymmärtää asiat ja omaksuu ne tai sitten ei. Ei siinä auta planeettojen oikea sijainti Siriukseen nähden eikä se, kirjoittaako pääsykokeessa sillä onnea tuottavalla kynällä.
Onnenkynä ja sopiva planeettojen sijainti voivat toki luoda turvallisuutta ja sitä kautta antaa lisää varmuutta. Sitä ehkä uskoo itseensä pikkuisen enemmän. Ja kuitenkin kaikki tarvittava sinulla on ilman niitäkin. Muistattehan Dumbon, joka ei voinut lentää ilman onnensulkaa? Se suloinen pieni norsunpoikanen ei uskonut itseensä ja pelko ja epävarmuus esti sitä lentämästä ilman sitä sulkaa. Kunnes lopulta, hetkeä ennen varmaa tippumista, se oppi luottamaan itseensä ja vihdoin uskoi osaavansa lentää!
Uskon siihen, että kun motivaatio on kohdillaan ja sinulla on todellinen tahtotila tehdä jotain kunnolla, siinä myös onnistuu. Jokaisella meistä on tarvittavat ominaisuudet menestymiseen ja jokainen meistä voi menestyä kaikessa, mihin ryhtyy. Menestyminen ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, sen eteen joutuu tekemään uhrauksia eikä tie menestymiseen ole valmiiksi siloteltu: työ pitää tehdä itse. Ei 100 metrin pikajuoksijakaan ollut maailman nopein ensimmäisellä kerralla, kun laittoi juoksukengät jalkaan. Mutta, jos harjoittelee ja kehittää menestymiseen vaadittavia ominaisuuksia, voi voittaa kultamitalin. Eikä silloin auta ajatella muiden mielipiteitä eikä miettiä sitä, että mitähän muut tästä ajattelevat. Tuskin Usain Bolt miettii esimerkiksi juoksiessaan, että mitähän tuo naapuriradan pinkoja minusta ajattelee tällä hetkellä.
Kaikista ei tietenkään voi tulla 100 metrin pikajuoksun maailmanmestareita. Jokainen meistä on kuitenkin lahjakas omalla tavallaan. Mutta kun 100 metrin hallitseva maailmanmestari lopettaa uransa, tulee toinen lahjakas juoksija. Eikä tuo lahjakas juoksija lopettanut uraansa, vaikka tulikin kakkoseksi. Hän odotti omaa vuoroaan. Sama päätee tässä lääkikseen haussakin: en ehkä pääse sisään ensimmäisellä kerralla, mutta jos jatkan harjoittelua, opiskelen ja teen kaikkeni menestymisen eteen, voi vuoroni olla jo seuraavalla kerralla ja saan laittaa sen himoitun kultamitalin kaulaan.
Ei anneta siis kenenkään väheksynnän masentaa meitä. Jokaisen vuoro tulee vielä. Ihan varmasti.
- Maria -
sunnuntai 17. elokuuta 2014
lauantai 16. elokuuta 2014
Sananen eilisen tunnelmista
Kun aloittaa tärkeän asian opiskelun tai jonkin muun, täytyy tunnelmaan virittäytyä kunnolla. Päädyin eilen tekemään meille yksinkertaisia laskutoimituksia apuna käyttäen mokkaruutuja ja lämpimiä voileipiä, koska sillonhan se opiskelukin sujjuu paljon paremmin!
Ensin ihasteltiin yhessä ostamiamme valmennuskurssimatskuja (emmehän me toki niistä vielä juuri mitään ymmärtäneet, mutta kivoilta näytti). Aloimma myöskin tehä pienimuotosia tarkempia suunnitelmia tulevaa varten. Löimmä lukkoon seuraavat lukutreffit, sovittiin matikan tunnille menosta ja mietimmä muun muassa millä eri tavoin voisimme opiskella mitäkin ainetta ja mistä nyt oikein virallisesti alottasimma. Päädyttiin yhessä siihen, että ensimmäisenä alamme nyt koluamaan läpi nämä kaikki ihanat fysiikan osa-alueet. Koemme molemmat sen olevan meille vaikeinta. Laskimma fysiikan ensimmäisestä kirjasta laskuja ja käytimmä apuna MAOL taulukkokirjaa, sekä sairaanhoitajien lääkelaskukirjaa. Mie en ainakaan meinannut ihan heti tajuta, enkä mie oikiastaan ihan vieläkään tajua niitä juttuja...mutta pikkuhiljaa. Mutta kyllä met yhessä vielä nämä opimma! Laskettiin tosiaan pinta-alaa ja tilavuutta. Oli kyllä makia tunne, kun vihdoin saatiin laskut menemään oikein! Siihen olikin ihana lopettaa, hyvänolontunteeseen! Mie en käsitä miksi mulla on semmonen tapa, että mie yritän aatella nuo laskut jotenki niin kauhian monimutkasen kautta ja etin selitystä sille ja tälle. Monesti on niin, että mie ajattelen asiaa kauhian hankalasti, vaikka kaikki tarvittava seisoo minun eessä esimerkkilauseessa ihan selvänä ja yksinkertasena. Ymmärrättekö te mitä mie tarkotan? Mie vähän niinku tehen kärpäsestä härkäsen. Mulla tullee olemaan opettelemista silläkin osa-alueella.
Meillä mennee Marian kans monesti työvuorot ristiin (ei tosin kauan, minulta loppuu työt kahden viikon päästä ja uusia ei oo vielä tiedossa) ja opiskeluaikaa ei ainakaan minun puolelta ole useimmitenkaan ku illalla, kun pikku H meneepi nukkumaan. Mutta mie olen tottunut opiskelemaan iltasin jo edellisen koulun puittessa, joten se ei ole ongelma. Illalla opiskelussa tosin on se huonopuoli, että siinä ei ihan kauhian kauan jaksa laskujen kans taaloa, kun ne ei meinaa sitten ennään mennä perille. Eilen tosin jaksettiin aika hyvin!
Sovittiin, että ennen seuraavia treffejä, jotka sovimma ens viikoksi, opetellaan yksinämme tuota ensimmäistä aihealuetta ja sitten päästään taas yhessä laskemaan. Suunniteltiin myös jo tulevaa biologiaa varten semmonen sisäistämistapa, että aina vuorotellen pitäsimmä esitelmän toiselle jostakin biologian osa-alueesta, tekstin, selostuksen ja kuvien kera. Se voisi olla hyvä tapa saaha asia sisäistettyä. Se biologia tuntuu jotenkin houkuttelevalta alkaa jo lukemaan, se on vielä aika tuoreessa muistissa, nyt vaan mentäs vielä astetta syvemmälle, mitä met sairaanhoitajiksi lukiessa mentiin. Se tuntuu niin paljon loogisemmalta lukia ko tämä fysiikka.
Mie olen olemassaan aika malttamaton ihminen. Jotenki tuntuu niin ärsyttävältä, kun ei meinaa tajuta jotain juttua ja päästä eteenpäin vaikka mieli niin kovasti tekis jo! Mie vaan yritän ja yritän tankata samoja asioita eripäin, että saisin net itelle sisäistettyä. Niin tyhmältä kun se varmaan kuulostaakin, tuo potenssien ymmärtäminen tekkee mulle vaikiaa. Tuntuu niinkö se ymmärrys olis ihan nurkan takana, mutta mie en millään meinaa päästä sinne saakka.
Mie olen ihan innoissani tästä luku-urakasta ja olen kyllä joka päivä jossain määrin kirjoja lukenut. Vaikka tämä tullee olemaan raskasta niin tiedossa on uskomattoman mielenkiintonen "matka"! Ja onneksi mulla on tänne matkalle varattu aivan ykkösluokan seuralainen :D
Mie kiitän ja kumarran. Ja mie pallaan taas kuhan ehin!
-Elli
Ensin ihasteltiin yhessä ostamiamme valmennuskurssimatskuja (emmehän me toki niistä vielä juuri mitään ymmärtäneet, mutta kivoilta näytti). Aloimma myöskin tehä pienimuotosia tarkempia suunnitelmia tulevaa varten. Löimmä lukkoon seuraavat lukutreffit, sovittiin matikan tunnille menosta ja mietimmä muun muassa millä eri tavoin voisimme opiskella mitäkin ainetta ja mistä nyt oikein virallisesti alottasimma. Päädyttiin yhessä siihen, että ensimmäisenä alamme nyt koluamaan läpi nämä kaikki ihanat fysiikan osa-alueet. Koemme molemmat sen olevan meille vaikeinta. Laskimma fysiikan ensimmäisestä kirjasta laskuja ja käytimmä apuna MAOL taulukkokirjaa, sekä sairaanhoitajien lääkelaskukirjaa. Mie en ainakaan meinannut ihan heti tajuta, enkä mie oikiastaan ihan vieläkään tajua niitä juttuja...mutta pikkuhiljaa. Mutta kyllä met yhessä vielä nämä opimma! Laskettiin tosiaan pinta-alaa ja tilavuutta. Oli kyllä makia tunne, kun vihdoin saatiin laskut menemään oikein! Siihen olikin ihana lopettaa, hyvänolontunteeseen! Mie en käsitä miksi mulla on semmonen tapa, että mie yritän aatella nuo laskut jotenki niin kauhian monimutkasen kautta ja etin selitystä sille ja tälle. Monesti on niin, että mie ajattelen asiaa kauhian hankalasti, vaikka kaikki tarvittava seisoo minun eessä esimerkkilauseessa ihan selvänä ja yksinkertasena. Ymmärrättekö te mitä mie tarkotan? Mie vähän niinku tehen kärpäsestä härkäsen. Mulla tullee olemaan opettelemista silläkin osa-alueella.
Meillä mennee Marian kans monesti työvuorot ristiin (ei tosin kauan, minulta loppuu työt kahden viikon päästä ja uusia ei oo vielä tiedossa) ja opiskeluaikaa ei ainakaan minun puolelta ole useimmitenkaan ku illalla, kun pikku H meneepi nukkumaan. Mutta mie olen tottunut opiskelemaan iltasin jo edellisen koulun puittessa, joten se ei ole ongelma. Illalla opiskelussa tosin on se huonopuoli, että siinä ei ihan kauhian kauan jaksa laskujen kans taaloa, kun ne ei meinaa sitten ennään mennä perille. Eilen tosin jaksettiin aika hyvin!
Sovittiin, että ennen seuraavia treffejä, jotka sovimma ens viikoksi, opetellaan yksinämme tuota ensimmäistä aihealuetta ja sitten päästään taas yhessä laskemaan. Suunniteltiin myös jo tulevaa biologiaa varten semmonen sisäistämistapa, että aina vuorotellen pitäsimmä esitelmän toiselle jostakin biologian osa-alueesta, tekstin, selostuksen ja kuvien kera. Se voisi olla hyvä tapa saaha asia sisäistettyä. Se biologia tuntuu jotenkin houkuttelevalta alkaa jo lukemaan, se on vielä aika tuoreessa muistissa, nyt vaan mentäs vielä astetta syvemmälle, mitä met sairaanhoitajiksi lukiessa mentiin. Se tuntuu niin paljon loogisemmalta lukia ko tämä fysiikka.
Mie olen olemassaan aika malttamaton ihminen. Jotenki tuntuu niin ärsyttävältä, kun ei meinaa tajuta jotain juttua ja päästä eteenpäin vaikka mieli niin kovasti tekis jo! Mie vaan yritän ja yritän tankata samoja asioita eripäin, että saisin net itelle sisäistettyä. Niin tyhmältä kun se varmaan kuulostaakin, tuo potenssien ymmärtäminen tekkee mulle vaikiaa. Tuntuu niinkö se ymmärrys olis ihan nurkan takana, mutta mie en millään meinaa päästä sinne saakka.
Mie olen ihan innoissani tästä luku-urakasta ja olen kyllä joka päivä jossain määrin kirjoja lukenut. Vaikka tämä tullee olemaan raskasta niin tiedossa on uskomattoman mielenkiintonen "matka"! Ja onneksi mulla on tänne matkalle varattu aivan ykkösluokan seuralainen :D
Mie kiitän ja kumarran. Ja mie pallaan taas kuhan ehin!
-Elli
Ensimmäiset lukutreffit ikuistettuna:
Elli kirjoittaa meidän eilisistä lukutreffeistä pidemmin, joten en siitä ala tarinoimaan. Sen vain omasta puolestani kerron, että oli aivan älyttömän hauskaa ja nyt onkin hyvin toiveikas olo. Maol-taulukosta opiskeltiin perusjuttuja ja sen avulla opittiin laskemaan "maitotölkin" tilavuus. Tosin sitä maitotölkkiä edusti ensin kuutio ja sen jälkeen haluttiin laskea myös suorakulmaisen särmiön tilavuus, ja siihen mitat otettiin tupakka-askista.
Lapseni teki minulle matematiikan tehtävän:
"Yhteen kuppiin maitoa menee 3 lusikallista kaakaota. Kuinka monta lusikallista menee neljään kuppiin?"
-M-
 |
| Materiaalin puutteesta meitä ei ainakaan voi syyttää! |
Lapseni teki minulle matematiikan tehtävän:
"Yhteen kuppiin maitoa menee 3 lusikallista kaakaota. Kuinka monta lusikallista menee neljään kuppiin?"
-M-
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Karu palautus maanpinnalle
Eilen siis intoa puhkuen otin taas fysiikan kirjan esille ja ihan rehellisesti voin sanoa, että melko reteästi siinä röyhistelin rintaa, rupesin lukemaan ja "laskemaan". Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin hiipimään epävarmuuden tunne, ja jouduin lopulta tunnustamaan itselleni, ettei fysiikka ihan niin helppoa olekaan (en kyllä niin ollut kuvitellutkaan, mutta palautus maanpinnalle oli aika karu). Kyllähän teorian jokainen osaa lukea... mutta ne potenssit, lineaariset mallit ja kulmakertoimet! Tietenkin mie turhauduin, kun siinä aikani pyörittelin ja pyörittelin. Eihän sinni antanut periksi, joten lueskelin vähän eteenpäin kunnes lopulta luovutin, menin sohvalle ja nappasin biologian kirjan seuraksi. Biologia olikin niin paljon helpompaa (newsflash) ja tuli helpottunut olo; tämän mie ainakin osaan ja ymmärrän. Pari tuntia siinä viivähti ja tuli useampi luku luettua.
Miten sitten ratkaista tämä ongelma nimeltä Fysiikka? Olihan minulla jo aikaisemmin sellainen fiilis, että tähän tarvitsee vähän apuja. Surkeaa on kuitenkin se, että ensimmäinen fysiikan kurssi on aikuislukiossa vasta ensi vuoden puolella. Vara ei kuitenkaan ole jättää lukemista niin myöhälle, joten päätin mennä pitkän matikan kursseille, joita tälle lukuvuodelle on useampi. Eikä siitä nyt haittaakaan ole? Pääasia, että jotain lasken ja siellä kuitenkin käydään niitä juttuja läpi, joita tarvitsee myös fysiikassa.
Niinpä kirjakaupasta tuli ostettua Calculus 1 ja yllättäen kaapista löytyi sellainen ikivanha, muinaisjäännös oikeastaan, eli Canonin graafinen laskin, joka on ainakin 15 vuotta vanha. Eihän se alkuun toiminut: patterit oli jättänyt sen aikoja sitten, mutta onneksi niitä saa uusia ja niinhän se laskinvanhus virkosi. Vielä kun osaisi käyttää sitä!
Nähtiin muuten eilen aamupäivällä Ellin kanssa pikaisesti ja eihän siitä naurusta meinannut loppua tulla, kun päiviteltiin tätä asiaa. Kumpikin on ihan pallo hukassa ja yhtä epätoivoinen. No, mutta eihän kukaan tämän helppoa sanonut olevankaan. Eikä tässä ole enää vara perääntyä, kun kaikesta on tehnyt näinkin julkista :D Että se siitä "kaikessa hiljaisuudessa" lukemisesta.
Mulla alkaakin tänään yhden ruhtinaallisen vapaapäivän jälkeen työputki, joten toivottelen mukavaa loppuviikkoa kaikille! Illat menee töissä, joten tuskin aamupäivisin jaksan postailla uusia juttuja, mutta lukeminen jatkuu siitäkin huolimatta jossain muodossa.
-M-
Ps. tuntia myöhemmin: Katsoin sitä fysiikkaa uusin silmin ja kun oli tuo puoliso siinä vieressä, kenen kanssa ääneen käydä niitä asioita läpi, niin loksahtihan ne asiat paikalleen. Olin jälleen kerran ajatellut asian liian vaikeasti, vähän sama kuin monesti lääkelaskujen kanssa. :D
Miten sitten ratkaista tämä ongelma nimeltä Fysiikka? Olihan minulla jo aikaisemmin sellainen fiilis, että tähän tarvitsee vähän apuja. Surkeaa on kuitenkin se, että ensimmäinen fysiikan kurssi on aikuislukiossa vasta ensi vuoden puolella. Vara ei kuitenkaan ole jättää lukemista niin myöhälle, joten päätin mennä pitkän matikan kursseille, joita tälle lukuvuodelle on useampi. Eikä siitä nyt haittaakaan ole? Pääasia, että jotain lasken ja siellä kuitenkin käydään niitä juttuja läpi, joita tarvitsee myös fysiikassa.
Niinpä kirjakaupasta tuli ostettua Calculus 1 ja yllättäen kaapista löytyi sellainen ikivanha, muinaisjäännös oikeastaan, eli Canonin graafinen laskin, joka on ainakin 15 vuotta vanha. Eihän se alkuun toiminut: patterit oli jättänyt sen aikoja sitten, mutta onneksi niitä saa uusia ja niinhän se laskinvanhus virkosi. Vielä kun osaisi käyttää sitä!
 | |
| Viime vuonna hylly oli täynnä opariin liittyviä kirjoja, nyt kaikkea muuta. Ja minä kun vannoin, etten opiskele enää koskaan! |
Nähtiin muuten eilen aamupäivällä Ellin kanssa pikaisesti ja eihän siitä naurusta meinannut loppua tulla, kun päiviteltiin tätä asiaa. Kumpikin on ihan pallo hukassa ja yhtä epätoivoinen. No, mutta eihän kukaan tämän helppoa sanonut olevankaan. Eikä tässä ole enää vara perääntyä, kun kaikesta on tehnyt näinkin julkista :D Että se siitä "kaikessa hiljaisuudessa" lukemisesta.
Mulla alkaakin tänään yhden ruhtinaallisen vapaapäivän jälkeen työputki, joten toivottelen mukavaa loppuviikkoa kaikille! Illat menee töissä, joten tuskin aamupäivisin jaksan postailla uusia juttuja, mutta lukeminen jatkuu siitäkin huolimatta jossain muodossa.
-M-
Ps. tuntia myöhemmin: Katsoin sitä fysiikkaa uusin silmin ja kun oli tuo puoliso siinä vieressä, kenen kanssa ääneen käydä niitä asioita läpi, niin loksahtihan ne asiat paikalleen. Olin jälleen kerran ajatellut asian liian vaikeasti, vähän sama kuin monesti lääkelaskujen kanssa. :D
tiistai 12. elokuuta 2014
Ensimmäiset viralliset muistiinpanot tehty uuteen vihkoon!
Ollaan sovittu perjantaille ensimmäiset luku/lukusuunnitelmatreffit ja tänään viestiteltiin, että aloitettaisiin lukeminen fysiikasta. Otin tästä innostuneena Physica 1:n esille ja aloin opettelemaan suureita, yksiköitä ja tunnuksia eli siis ruohonjuuritasolta lähdetään. Opin tänään, että SI-järjestelmän mukaan aika on suure ja sen tunnus on t ja yksikkö on sekunti ja sen tunnus on s. Mikä ahaa-elämys :D
Elli on kyllä taivaanlahja minun toiveeseen. Olin nimittäin kerran hiljaa mielessäni toivonut, että voi kunpa olisi lukukaveri, jonka kanssa jakaa tämä kaikki ja jonka kanssa lukea ja opiskella. En tosin tuolla hetkellä osannut kuvitellakaan, miten lähellä se lukukaveri onkaan. Ja olen mie vähän pökerryksissäkin: tapahtuuko tämä ihan oikeasti vai olenko mie unessa?
Rehellisesti sanottuna, minua välillä vähän pelottaa ja tulee epävarmuuden hetkiä. Onko tässä mitään mieltä? Mutta asiat kuitenkin rullaavat eteenpäin koko ajan omalla painollaan ja hyvin lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Eikä enää tarvitse miettiä, että teenkö mie tämän ihan oikeasti? Voikin miettiä, että ei hitto, miehän teen tämän ihan oikeasti! Ja jotenkin miulla on sellainen kutina, että ollaan menossa kohti jotain todella merkittävää. Tämä pääsykokeisiin luku on varmasti molemmille sellainen ajanjakso elämässä, joka varmasti painuu mieliin ja muistoihin.
 | ||
| v a F E P |
Elli on kyllä taivaanlahja minun toiveeseen. Olin nimittäin kerran hiljaa mielessäni toivonut, että voi kunpa olisi lukukaveri, jonka kanssa jakaa tämä kaikki ja jonka kanssa lukea ja opiskella. En tosin tuolla hetkellä osannut kuvitellakaan, miten lähellä se lukukaveri onkaan. Ja olen mie vähän pökerryksissäkin: tapahtuuko tämä ihan oikeasti vai olenko mie unessa?
Rehellisesti sanottuna, minua välillä vähän pelottaa ja tulee epävarmuuden hetkiä. Onko tässä mitään mieltä? Mutta asiat kuitenkin rullaavat eteenpäin koko ajan omalla painollaan ja hyvin lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Eikä enää tarvitse miettiä, että teenkö mie tämän ihan oikeasti? Voikin miettiä, että ei hitto, miehän teen tämän ihan oikeasti! Ja jotenkin miulla on sellainen kutina, että ollaan menossa kohti jotain todella merkittävää. Tämä pääsykokeisiin luku on varmasti molemmille sellainen ajanjakso elämässä, joka varmasti painuu mieliin ja muistoihin.
Aluksi olin sitä mieltä, etten kerro koko hommasta mitään kenellekään, mutta sitten tajusin, että kyllä tämä on liian iso asia yksin pureksittavaksi. Ja on todella tehnyt hyvää puhua ääneen omista ajatuksista ja kuulla muiden mielipiteitä. Yllättäen ne isoimmat pelot ja epäilykset ovatkin olleet miun omassa päässä eikä missään muualla. Sen tajuaminen on ollut itseasiassa iso helpotus!
Onneksi huomenna on vapaapäivä, joten on ainakin päivällä aikaa miettiä ihan kaikessa rauhassa taas kaikkea.. ja opiskella vähän lisää niistä suureista. Ja kyllä miun puhelimen laskintakin kutittaa kuulemma siihen malliin, että taidamme laskea muutaman laskunkin.
-Maria-
maanantai 11. elokuuta 2014
Kun sähläri sähläsi tekstiä..
Olen tänään yrittänyt kirjoittaa jotain fiksua, mutta ensimmäiset kolme kertaa teksti katosi jonnekin maailman toiselle puolen ja nyt olen niin väsynyt, ettei ajatus enää juokse. Tänään kuitenkin kaikesta tästä sähläämisestä huolimatta kirjojen hamstraamisurakka sai yhden sulan hattuun, kun postiluukusta tipahti BIOS2! Ja loppuviikosta pitäisi tulla BIOS1. Fysiikan kirjoista mulla onkin jo Physica 1-5 sekä fysiikan kertauskirja ja siihen vastauskirja. Eli kemia, kemia, kemia. Ja se laskin.
Sain tänään isosiskolta sydäntä lämmittävän puhelun kesken työpäivän. Kiitos <3 On ihan mieletöntä miten kaikki läheiset ovat olleet niin täysillä mukana tukemassa ja kannustamassa. Ja siitä puheenollen, tälläinen yllätys odotti keittiönpöydällä kun tulin kotiin. Post it-lappuja ei missään nimessä pitäisi aliarvioida!
Ai niin, Ellin postaus oli ihana. Siitä heräsi niin monta uutta juttua mieleen, että pitää kommentoida niitä myöhemmin.
- Maria -
Ps. Kuuntele Maroon 5:n biisi "It was always you"
Sain tänään isosiskolta sydäntä lämmittävän puhelun kesken työpäivän. Kiitos <3 On ihan mieletöntä miten kaikki läheiset ovat olleet niin täysillä mukana tukemassa ja kannustamassa. Ja siitä puheenollen, tälläinen yllätys odotti keittiönpöydällä kun tulin kotiin. Post it-lappuja ei missään nimessä pitäisi aliarvioida!
 | ||||||
"Opiskelun iloa :)" |
Ai niin, Ellin postaus oli ihana. Siitä heräsi niin monta uutta juttua mieleen, että pitää kommentoida niitä myöhemmin.
- Maria -
Ps. Kuuntele Maroon 5:n biisi "It was always you"
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Eräänä päivänä...
Mie Elli, 30- vuotias yksinhuoltajaäiti, vastavalmistunut sairaanhoitaja, olin haaveillut lääkiksestä jo vuosia. Se oli vain kokonaisuudessaan niin suuri asia, että en mie koskaan uskonut, että minusta olisi edes yrittämään sitä. En tiedä miksi ajattelin aikoinaan näin, koska se tuntuu nyt niin hölmöltä. Miksi en muka? Miksi en minä, jos joku muukin?
Opiskelin sairaanhoitajaksi, valmistuin kesäkuussa 2014, eli siis ihan hetki sitten. Lääkis ja sinne hakeminen on kalvanut minun mieltä jo vuosia, mutta jostain syystä se on ollut mukana vain mielessä, ei sen suurempina tekoina (jos ei mukaan lueta vuosikausia netissä seurattuja valintakokeita, hakuvaatimuksia, blogien seurantaa ym.) Hakeminen kouluun on ollut aina suuri haave, unelma. Jotain minkä vuoksi mie olisin valmis tekemään paljon, mutta jotain jonka eteen en koskaan ennen ollut tehnyt mitään, en ehkä uskaltanut. Kunnes sitten eräänä päivänä...
Työkaverini, hyvä ystäväni Maria sanoi minulle töissä miettineensä asioita ja tehneensä ison päätöksen elämässään. Hän sanoi hakevansa lääkikseen. Se tuntui siltä kuin olisin ollut hississä, joka vain syöksähtää alaspäin, se vain kouraisi jostain sisältä niin voimakkaasti. Sillä hetkellä mietin vain, että eihän tämä voi olla totta, "SINÄKIN?!" ja mieleni huusi kokoajan, että "MINÄKIN TAHDON!" Oli uskomaton tunne, että joku niin lähellä, oli ajatellut ja pyöritellyt mielessään samoja asioita kanssani päivästä toiseen, kuitenkaan sanomatta mitään. Silloin mie ajattelin, nyt tai ei koskaan! Ei mennyt kauan kuin me laitoimma ison pyörän pyörimään ja istumma nyt vähän niin kuin samassa veneessä. Meiän tulevaisuus tulee olemään täynnä fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, laskemista, rutiinien kehittämistä, laskemista ja lisää laskemista. Me tulemma taistelemaan aikataulujen, tehtävien, oman riittämättömyyden ja turhautumisen kanssa. Mie luulen kuitenkin, että siinä samalla me tulemma tuntemaan suurta onnistumisen tunnetta uuden oppimisesta, toistemme tukemisesta, ajan löytämisestä ja onnistuneen arjen pyörittämisestä. Tämä lääkikseen hakeminen on kuitenkin jotain niin suurta ja houkuttavaa, mistä met olemma molemmat haaveilleet, että mie tiiän asioiden järjestyvän. Jotenkin.
En ole vielä kuullut yhtään hulluttelu kommenttia, se tuntuu hyvältä. Olen saanut positiivista palautetta ja paljon tsemppiä opiskelun suhteen. Minulla on ihana perhe ja lähipiiri, joka tukee minua jo nyt ja tiiän heän tukevan minua myös jatkossa. Minun äiti tulee olemaan korvaamaton (taas). Onneksi äiti ymmärtää kuinka tärkiää tämä minulle on, se että mie saan tavoitella unelmiani. Ilman äitiä minulla olis jäänyt moni asia kokematta ja tekemättä. Vaikka se välillä jaksaa motkottaakin, niin ihaninta äitissä on se, että tällaisille suurille asioille kuten opinnot, se näyttää aina peukkua ja tukee ja tsemppaa minua viimiseen saakka. Minun tätini P, on myöskin suuri tukipilarini, joka tulee takuulla auttamaan minua tulevan lukemisen ohella niin paljon kuin voi. Ihana tietää, että äidilleni ja tädilleni voin olla taakaksi ja aiheuttaa heille opiskelujeni aikana harmaita hiuksia, mutta he silti pysyvät siinä.
Tässä oli minun taustaani. Huomenna olenkin sitten menossa ostamaan ekoja kirjoja. En muista ihan tarkkaa, koska ostan niin paljon samalta ihmiseltä, mutta mukana oli useampi fysiikan kirja, kemiaa, bilsaa ja tättädädää LÄÄKIKSEN VALMENNUSKURSSIN MATSKUT EXIMIALTA! Jes! Odotan huomista jo malttamattomana. Mie en ole ihan niin reipas ollut kuin Maria, minulta puuttuu vielä vihkot. Laskintakaan ei ole. Taijan aloittaa kuitenkin lukemisen jo huomenna, oli laskinta tai ei.
Ensi viikolla meinasimma lyyä Marian kanssa treffit jollekki illalle ja alamma suunnitella "lukujärjestystä". Mistä aletaan, kuinka kauan mitäkin ym. Meillä on melko lailla 21kk aikaa, ennen suurta koitosta 2016. Nyt vain ensin lukemista, iltalukiota ja 2015 loppuvuojesta valmennuskurssille.
Ensi kertaan.
-Elli
Opiskelin sairaanhoitajaksi, valmistuin kesäkuussa 2014, eli siis ihan hetki sitten. Lääkis ja sinne hakeminen on kalvanut minun mieltä jo vuosia, mutta jostain syystä se on ollut mukana vain mielessä, ei sen suurempina tekoina (jos ei mukaan lueta vuosikausia netissä seurattuja valintakokeita, hakuvaatimuksia, blogien seurantaa ym.) Hakeminen kouluun on ollut aina suuri haave, unelma. Jotain minkä vuoksi mie olisin valmis tekemään paljon, mutta jotain jonka eteen en koskaan ennen ollut tehnyt mitään, en ehkä uskaltanut. Kunnes sitten eräänä päivänä...
Työkaverini, hyvä ystäväni Maria sanoi minulle töissä miettineensä asioita ja tehneensä ison päätöksen elämässään. Hän sanoi hakevansa lääkikseen. Se tuntui siltä kuin olisin ollut hississä, joka vain syöksähtää alaspäin, se vain kouraisi jostain sisältä niin voimakkaasti. Sillä hetkellä mietin vain, että eihän tämä voi olla totta, "SINÄKIN?!" ja mieleni huusi kokoajan, että "MINÄKIN TAHDON!" Oli uskomaton tunne, että joku niin lähellä, oli ajatellut ja pyöritellyt mielessään samoja asioita kanssani päivästä toiseen, kuitenkaan sanomatta mitään. Silloin mie ajattelin, nyt tai ei koskaan! Ei mennyt kauan kuin me laitoimma ison pyörän pyörimään ja istumma nyt vähän niin kuin samassa veneessä. Meiän tulevaisuus tulee olemään täynnä fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, laskemista, rutiinien kehittämistä, laskemista ja lisää laskemista. Me tulemma taistelemaan aikataulujen, tehtävien, oman riittämättömyyden ja turhautumisen kanssa. Mie luulen kuitenkin, että siinä samalla me tulemma tuntemaan suurta onnistumisen tunnetta uuden oppimisesta, toistemme tukemisesta, ajan löytämisestä ja onnistuneen arjen pyörittämisestä. Tämä lääkikseen hakeminen on kuitenkin jotain niin suurta ja houkuttavaa, mistä met olemma molemmat haaveilleet, että mie tiiän asioiden järjestyvän. Jotenkin.
En ole vielä kuullut yhtään hulluttelu kommenttia, se tuntuu hyvältä. Olen saanut positiivista palautetta ja paljon tsemppiä opiskelun suhteen. Minulla on ihana perhe ja lähipiiri, joka tukee minua jo nyt ja tiiän heän tukevan minua myös jatkossa. Minun äiti tulee olemaan korvaamaton (taas). Onneksi äiti ymmärtää kuinka tärkiää tämä minulle on, se että mie saan tavoitella unelmiani. Ilman äitiä minulla olis jäänyt moni asia kokematta ja tekemättä. Vaikka se välillä jaksaa motkottaakin, niin ihaninta äitissä on se, että tällaisille suurille asioille kuten opinnot, se näyttää aina peukkua ja tukee ja tsemppaa minua viimiseen saakka. Minun tätini P, on myöskin suuri tukipilarini, joka tulee takuulla auttamaan minua tulevan lukemisen ohella niin paljon kuin voi. Ihana tietää, että äidilleni ja tädilleni voin olla taakaksi ja aiheuttaa heille opiskelujeni aikana harmaita hiuksia, mutta he silti pysyvät siinä.
Tässä oli minun taustaani. Huomenna olenkin sitten menossa ostamaan ekoja kirjoja. En muista ihan tarkkaa, koska ostan niin paljon samalta ihmiseltä, mutta mukana oli useampi fysiikan kirja, kemiaa, bilsaa ja tättädädää LÄÄKIKSEN VALMENNUSKURSSIN MATSKUT EXIMIALTA! Jes! Odotan huomista jo malttamattomana. Mie en ole ihan niin reipas ollut kuin Maria, minulta puuttuu vielä vihkot. Laskintakaan ei ole. Taijan aloittaa kuitenkin lukemisen jo huomenna, oli laskinta tai ei.
Ensi viikolla meinasimma lyyä Marian kanssa treffit jollekki illalle ja alamma suunnitella "lukujärjestystä". Mistä aletaan, kuinka kauan mitäkin ym. Meillä on melko lailla 21kk aikaa, ennen suurta koitosta 2016. Nyt vain ensin lukemista, iltalukiota ja 2015 loppuvuojesta valmennuskurssille.
Ensi kertaan.
-Elli
Näin päätös lääkikseen hakemisesta syntyi:
Eräänä iltana - 21.7.2014, joka sattumalta on minun syntymäpäivä - oltiin käyttämässä koiraa ulkona. Se juoksenteli siinä kauniissa kesäillassa vapaana ja onnellisena ja puhuttiin ystäväni kanssa unelmista. Sanoin taas kerran ääneen sen, että ”Niin, se miun unelma on aina ollut opiskella lääkäriksi.” Siihen ystäväni sanoi, että ”No mikset hae? Eikö unelmiaan pidä tavoitella?”
Aloin miettimään tuota lausetta ja tajusin, että niin se tosiaan on. Jos ei lähde toteuttamaan unelmiaan, ei niitä myöskään voi koskaan saavuttaa. Siinä hetkessä tein sen päätöksen: mie oikeasti teen tämän!
Ensimmäinen tunne tuon päätöksen jälkeen oli riemu, jota seurasi äärimmäinen paniikki. Teki mieli juosta karkuun, unohtaa koko juttu ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siitä huolimatta sisälle jäi kytemään tunne siitä, että miksen minä voisi tehdä sitä? Niinpä tunteet vaihtoivat taas kelkkaa ja minut valtasi suunnaton päättäväisyys ja tahto tehdä kaikkeni, että toive toteutuu.
Seuraavana päivänä laitoin viestiä pikkusiskolleni. Hän on hyvä esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista, kun antaa jollekin asialle kaikkensa. Hän motivoi ja tsemppasi alkuun. Tuntui ihan mielettömän hyvältä, kun joku niin rakas ja läheinen suhtautui ”päähänpistooni” niin hyvin. Hänen tukensa merkitsi todella paljon, ja minusta tuntui ensimmäistä kertaa siltä, ettei pääsykokeessa menestyminen ole mahdotonta.
Tuo päivä menikin sitten miettiessä, pohtiessa ja punnitessa kaikkia vaihtoehtoja. Otin myös selvää asioista: kolusin taas lääkisaiheisia blogeja, valmennuskursseja, lukion oppimäärää, vanhoja pääsykokeita ja pikkuhiljaa kokonaisuus alkoi hahmottua. Työtä olisi valtavasti, mutta toisaalta, mulla olisi melkein kaksi vuotta aikaa opiskella ja lukea pääsykoetta varten.
Miksi sitten juuri vuonna 2016? Siksi, että aikaa on silloin riittävästi omaksua kaikki uudet asiat, koska kemian, fysiikan ja osin biologiankin opiskelusta on jo äärimmäisen pitkä aika. Kaikki pitää siis aloittaa aivan alusta. Uskon kuitenkin, ettei se ole mahdottomuus, koska sairaanhoitajaksi valmistuminen on aika tuore juttu ja tietty opiskelurutiini on edelleen olemassa. Tiedän miten opin ja kuinka teen oppimisesta mielekästä.
Nyt kirjahyllyssä onkin jo pino fysiikan kirjoja, muutamia kirjoja odottelen ja ensimmäiset ruutuvihkot on ostettu, koska onhan vihkot erittäin tärkeä osa opiskelua (and she sayed that with a little bit of irony in her voice). Biologiaa olen jonkin verran jo lukenut. Laskimen löytäminen olisi seuraava askel. Jonkinlainen lukusuunnitelmakin on olemassa, vaikka se tuntuukin elävän omaa elämäänsä, mutta siitä toinen postaus!
-M-
lauantai 9. elokuuta 2014
Unelmaa etsimässä
Tähän blogiin kirjoittaa kaksi ystävää, joilla on yhteinen unelma. Tuota unelmaa on molemmat mielessään pyöritelleet jo lähemmäs kymmenen vuotta. Unelman toteuttaminen on kuitenkin tuntunut mahdottomalta ja epätodelliselta, liian saavuttamattomissa olevalta.
Elämä tapahtui: tuli lapsia, aika vieri ja kumpikin seikkaili omilla teillään. Nuo tiet kohtasivat kyllä vuosien varrella siellä sun täällä, kunnes kohtalo puuttui vihdoin peliin ja toi nuo kaksi ystävää samaan työpaikkaan. Jostain sielujen sopukoista toinen tuntui hirveän tutulta, ihan kuin olisimme tunteneet aina. Ja niin toinen ystävä uskalsi kertoa salaisuuden: haen lääkikseen. Ja silloin toinen sanoi: älä viitsi, se on ollut minunkin unelma jo pitkään! Asiaa pyöritellessä tulimme siihen tulokseen, että jos aiomme tehdä tämän, teemme sen yhdessä. Tämä on siis yhteinen matkamme kohti tuntematonta: tavoitteena lääkis 2016.
- Elli ja Maria -
- Elli ja Maria -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)