Uuet tuulet

Mie näytän olevan meistä se laiskempi postaaja, pahoitteluni siitä! Minun elämä vain tuntuu välillä niin kauhian kiireiseltä. Mutta nyt mie olin reipas ja kirjotin teille! :)

Minun lapsi sairasti tuossa viikko sitten, jouduttiin ihan sairaalaan asti hänen kanssaan. Vein tyttöni korkian kuumeen ja korvakivun vuoksi terveyskeskukseen, sieltä laittoivatkin sitten heti sairaalaan meiät, epäilivät keuhkokuumetta. Sairaalassa lastenlääkäri heitti ilmoille epäilyn pneumokokkisepsiksestä ja se sai minut kauhusta sekasin! Luojan kiitos sitä ei ollut. Jäimmä kuiten tytön kanssa sairaalaan märkäisen korvatulehuksen ja yleisinfektion vuoksi ja hän saikin siellä suonensisäisiä antibiootteja. Ne alko toimia heti ja samana iltana korkia kuume oli tipotiessään. Olihan se koko viikko semmosta haipakkaa, kun valvoin kipiän lapsen kanssa, että ihan hirviänä ei ollut voimia lukia. Laskin mie kuiten matikkaa, sieltä opettelin itseisarvoa ja vastalukuja. Biologiaakin sain jonku verran luettua.

Mulla niin tökkii tuossa matikassa nyt tuo neliöjuuri, potenssi ja ne hiton geometriset kuviot ja tilavuuksien laskeminen. Mie laskin eilen illallakin 2,5h, itku kurkussa väänsin sitä yhtä ja sammaa saamarin "uppotukkilaskua" ja mie en vaan tajunnu sitä. Välillä iskeepi niin hirviä turhautumisen tunne ja epätoivo, että se on ihan mahotonta! Mutta silti mie olen tässä hakemisessa mukana ihan täysillä! Mie aion, mie tahon, mie menen. Jonaki päivänä vielä!

Lueskelin Marian postausta melkein itku kurkussa. Mie olen tänään ollut ekaa päivää uuessa työpaikassa. Ilman Mariaa. Ikävä on. Uusi työpaikka oli aivan mukava, tosin jotain niiiiiiiiin erilaista kuin edellinen. Aamun olin siellä ihan hoomoilasena, kunnes sitten päivää kohin aloin lämmetä ja saaha kiinni asian ytimestä. Täällä uuessa paikassa on vaan niin paljon kaikkia! On erilaisia sairauksia, hirviästi lääkitystä, paljon vastuuta ym. Kyllä mie net pian opin. Vaikka uus paikka olikin kiva, niin kaipaan silti tuonne vanhaan työpaikkaan. Siellä oli niin loistavia tyyppejä töissä, että oksat pois! Niin ja pittääpi nyt oikein sanoa, että työsopparinki kirjotin vuojen loppuun, näin alustavasti. Että toiveissa voisi olla jopa jatkoakin. Ja tuo 4kk soppari on nykymaailman mittapuissa meleko pitkä ja mie olen siitä kyllä tosi onnellinen.

Olen miettinyt myöskin tuolle opiskelulle pyhittäytymistä (kuten M), koska tiiän toellaki, että kaikki se tieto joka pitäis sisäistää, ei tule meille niinkö Manulle illallinen. Sen etteen pittää tehhä meleko palijon. Mie olen aatellut että ens syksynä mie irrottautusin töistä aluksi niin, että olisin yhen kuukauen töissä viikon ja vapaalla viikon, taas töissä viikon ja vapaalla viikon. Ja sitten toisen kuukauen niin että olisin töissä vaan viikonloput. Uskon, että työnantajakin siihen suostuu, kun vaan kuulee mitä varten tuota vapaata tarvisin.

Mie olen alkanut laittaa rahaa syrjään, ihan kiitettävästi joka kuukausi (siis tästä kuukauesta alkaen) ja olen suunnitellut laittavani tulevaisuudessakin. Mie haaveilen, että saisin ens syksyyn mennessä muutaman tonnin ylimäärästä, millä saisin kaikkia tulevia menoja sitten kustantaa, ettei tule kauhia ressi sitten. Tämä minun elämä kun kuitenkin on semmonen, että ei ole sitä toista osapuolta joka tois kortensa kekkoon, vaan se olen minä kun tätä puljua pyöritän.

Yritän olla tälle iltaa vielä reipas. Jatkan taas tuon kamalan uppotukkilaskun laskemista. Mie en luovuta ennenkö mie tajuan sen! Lasken sitä vaikka koko loppuviikon, joka ainoa ilta! Pakko sen jossain vaiheessa on mennä oikein - ees vahingossa!

Elli